LaNuPe 6.6.2019

Kokouksessa käsiteltiin mm Järnefeltin koulun hankesuunnitelmaa, talousarvion toteutumista sekä saimme erittäin hyvän esityksen Lohjalla käynnistyvästä SIB-lapsi-hankkeesta, jonka toivotaan tuovan muutoksen huolestuttavaan lastensuojelutilanteeseen.

Lanupen kokous oli eilen, samaan aikaan palvelutuotantolautakunnan kanssa ja jälleen käsittelimme samaan aikaan samaa asiaa, Järnefeltiä. Mutta ensin vähän talousarviorutinaa.

Koska varhaiskasvatuksen palvelusetelien määrä on jälleen ylittynyt, on viranhaltija siirtänyt lasten kotihoidon tuesta 300 000 korjaamaan vajetta.

Tosin talousarvioseminaarissa oli erään valtuutetun toimesta huomattu, että siirto on ollut 400 000 suuruinen. Huomautin, että olin tehnyt esityksen syksyllä, että palveluseteileihin tehtäisi pyyntö lisämäärärahasta ja tätähän ei myönnetty. Tämän 300 000 lisäksi on jostain siirretty 100 000, kuitenkin palvelusetelit ovat jo nyt ylittyneet jälleen noin 120 000. On mahdotonta seurata talousarvion toteutumista, jos siirtoja suoritetaan jatkuvasti.

Järnefelt:

Kysyin millä tavalla lautakunnan yksimielisesti hyväksymä muutosesitykseni (13.11.2018) näkyy suunnitelmissa? Oikea vastaus: ei millään lailla. Koko koulun muoto on muuttunut, enää ei ole moduulimaista rakennusta, ei enää mahdollisuutta erillisiin, tai pienempiin iv-ratkaisuihin.

vastaesitykseni tuolloin kokouksessa 13.11.2018:

Tehdään lisäys kohtaan 2. ’esittää kaupunginhallitukselle, että hankesuunnittelua jatketaan vaihtoehdon kolme mukaisesti siten, että rakennetaan uusi 0-9 luokkien yhtenäinen peruskoulu ja monitoimijatalo; selvitettäisi hirsirakentamisen mahdollisuutta ja suunnittelussa sekä toteuttamisessa oltaisi erityisen tarkkoja materiaalien kanssa. Lisäksi erillisiä, koko moduulin kattavia tai 3-4 luokkahuoneen kattavia iv-laitteita isojen, koko koulun kattavien sijaan. Suunnittelussa varaudutaan ratkaisemaan myös alueen varhaiskasvatuksen tilakysymykset samalle kampukselle, jotka voidaan toteuttaa vaiheittain’.

Hankesuunnitelmassa on materiaalit mainittuna, pedagogia huomioitu ihan hyvin, mutta terveellisyys ja sen painottaminen on jäänyt vähemmälle.

”Hankkeen alustava kustannusarvio perinteisenä urakkana toteutettuna on noin 16-17 milj.€ (alv 0 %). Arvioitu kustannus perustuu alueen uudisrakentamisen neliöhintaan. Vertailuhintana on käytetty Ojamotalon neliöhintaa (2200 €/brm2). Nyt tehtyjä viitesuunnitelmia pyritään vielä tiivistämään 7400-brm2 kokonaisalaan. Lisää kustannuksia tulee kalustamisesta, vanhan koulun purkamisesta, liikuntahallin kunnostuksesta, lähiliikuntapaikan toteuttamisesta sekä väestönsuojatilojen rakentamisesta. Hankkeen toteuttaminen perinteisenä urakkana edellyttää investointimäärärahan varaamista kaupungin vuosien 2020-2021 talousarvioissa. Vuokramallilla toteutettuna talousarvioon on varattava määrärahat vuokranmaksuun tilojen käyttöönottohetkestä lähtien.” eli mitä maksaa?

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti vihreiden muutosesityksen, jossa lisäsimme päätökseen ennakkovaikutusten arvioinnin tekemisestä ennen investointipäätöstä.

Saimme myös esityksen Lohjalla käynnistyvästä SIB-hankkeesta, jossa tutkitaan ja toimitaan lasten ja perheiden hyväksi. Lisää hankkeesta voit lukea täältä

Lapset-SIB-hankkeessa kunnat, sijoittajat, järjestöt ja yritykset yhdistävät voimansa lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvoinnin tueksi. Tulosperusteinen rahoitussopimus eli SIB on kunnalle taloudellisesti riskitön tapa rahoittaa hyvinvointia edistävää työtä ja ehkäistä syrjäytymistä.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.