Hilkka Hyrkkö: Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumni 7.2.2020: Mitä minä voin tehdä?

John F. Kennedyn sanat: ”Älkää kysykö, mitä yhteiskunta voi tehdä minulle vaan, mitä minä voin tehdä yhteiskunnalle”, ovat totta ja toimivat tänäänkin. Ihmisen tasolla yhteiskunnan muoto arjessa on kunta, kotikunta.

Huomaamme sen olemassaolon silloin, kun joku meille tuttu asia on vaarassa. Lähikoulua uhkaa lakkauttaminen, lasta ei saa päiväkotiin, mummolle ei löydykään hoitopaikkaa. Emme huomaa sitä silloin, kun saamme influenssarokotuksen muutamalla eurolla, katuvalot palavat ja vesihanasta tulee kuumaa ja kylmää vettä ja vastaavasti viemäri vetää.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että julkisen sektorin palvelujen todelliset hinnat pitäisi kertoa meille ihmisille sellaisina kuin ne ovat, todellisina kustannuksina. Ei siksi, että tuntisimme syyllisyyttä vaan siksi, että ymmärtäisimme olla tyytyväisiä.

Me pohjoismaiset hyvinvointivaltiot olemme edelleen poikkeuksia maailmassa. Verorahoin rakennettu ja ylläpidetty julkinen sektori hoitaa meidät kehdosta hautaan. Me itse emme useinkaan näe rahaa ja kustannuksia. Emme myöskään näe sitä, että palveluita, hoitoa, kunnallistekniikkaa en tarvitse vain ja minä perheeni, vaan noin 46 500 muuta kuntalaista.

Kuntapolitiikka, jota olen nyt vuoden maistellut sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä, on sillä lailla terveellistä, että hintalaput ovat näkyvissä. Kerran kuukaudessa sote-lautakunnan kokouksessa katsomme, mikä on suunniteltujen menojen ja toteutuneiden kustannusten suhde.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suurimmaksi osaksi ihmisten tekemää työtä ja niinpä palkkakustannukset vievät tämän toimialan menoista suurimman osan. Samaan aikaan Lohjaakin koettelee hoitajapula, hammashoitajapula ja lääkäripula ja rahapula.

Jossain taustalla on monissa päätöksissä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus, jota odotetaan toteutuvaksi kuntayhtymien, itsehallintoalueiden tai maakuntien toteuttamana. Tekeillä olevaan sote-ratkaisuun on upotettu terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiskerroin, hyte, joka tulisi uutena tekijänä valtionosuuksien kriteereihin ja toisi näin sotea toteuttaville lisää valtiontukea. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö toteaa, että ko summa on kuitenkin aika pieni. Rahat täytyy saada riittämään tulipa sote tai ei.

Reilun vuoden päästä on kuntavaalit. Suosittelen kaikille ehdokkuutta. Se avaa ikkunan niihin pieniin askeliin, mitä kunnassa otetaan joka päivä kuntalaisten hyväksi.

Hilkka Hyrkkö

Kirjoittaja on lohjalainen toimija ja toimittaja.