Kaupunginvaltuutettumme Lotta Paakkunainen kävi pitämässä oman puheenvuoronsa hyvinvointikertomuksen vuoden 2020 vuosiraportista.
Puheenvuoro:
Puheenjohtaja, valtuutetut ja arvoisat viranhaltijat sekä kuulijat
Hyvinvointikertomuksen raportista keskustellessa tulee muistaa myös mistä on kyse. Kuten edellä ryhmäpuheenvuoroissa on käynyt ilmi, on hyvinvointikertomus hälyttävää luettavaa. Puheenvuoroista voisi luulla, että olemme huolissamme. Samalla se kuitenkin kertoo ja kuvaa hyvin tilannetta Lohjalla. Kuinka me olemme kovan politiikan kunta. Viranhaltijat tekevät esityksiä parantamaan hädänalaisten tilannetta, mutta päättävät toimielimet jyräävät ne ja somealustoilla kuntalaiset kovaan ääneen toistavat samaa.
Sydämessäni toivon ja näen, että kovaäänisimmät ovat pienin ryhmä, mutta kovaäänisimmät näköjään saavat enemmän kuin muut. Hädänalaisia ei haluta nähdä, eikä kuulla. Ensi viikolla on lasten oikeuksien viikko. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Myös Suomen perustuslaissa on erikseen mainittu, että lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä.
Tämä tarkoittaa, että jokainen lapsi on oikeutettu suojeluun laiminlyöntiä, ruumiillista ja henkistä väkivaltaa, riistoa, syrjintää ja epäinhimillistä kohtelua vastaan. Lapsella on oikeus koskemattomuuteen ja turvallisuuteen ja myös oikeus saada osakseen ymmärtämystä ja hellyyttä. Kyse ei siis ole vain kaltoinkohtelun kiellosta, vaan velvoitteesta kohdella lapsia hyvin.
Joka syksy on valoa, ei väkivaltaa -kampanja, jossa puolustetaan naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään. Kampanja huipentuu YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11.
Viranomaisilla on velvollisuus toimia syrjintää vastaan ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Tätä viranhaltijat Lohjalla pyrkivät tekemään. Mitä me teemme luottamushenkilöinä? Lakkautamme virkoja, joilla tehtiin erinomaista ehkäisevää väkivaltatyötä, hylkäämme asumisyksikköjä, puhumme ja esitämme lisäresursseja sekä kauhistelemme tilanteita. Lupaamme ja olemme lukevinamme raportteja. Sen jälkeen menemme kotiin ja suljemme verhot.
Olisin toivonut, että hyvinvointiraportti otetaan oikeasti tosissaan ja edes luetaan kaikissa käsittelevissä toimielimissä, koska tämähän on käynyt toimielimissä ennen valtuuston käsittelyä. kunnan lainvelvoittama tehtävä on tuottaa hyvinvointia kuntalaisilleen. Tämän raportin perusteella saisimme hävetä.
Me pystymme kyllä parempaan. Päätöksillämme ON väliä. Meillä on vastuu
Voit lukea Lotan ajatukset kokouksesta Lotan omasta blogista: https://lottapaakkunainen.com/2021/11/11/kehotin-luottamushenkiloita-hapeamaan/
Voit kuulla Lotan ajatukset podcastista: