Kaupunginvaltuutettumme Hilkka Hyrkkö kirjoittaa Kirjoittajavieras-kolumnissaan tärkeän muistutuksen meille kaikille:
Whamageddonin ulottumattomissa
Kuuntelen autossa YLE Radio Suomea. Juontaja kertoo, että edelleen on menossa whamageddon eli kilvoittelu siitä, kuinka lähelle jouluaattoa pääsee kuulematta Whamm yhtyeen ”Last Christmas” -kappaletta. Tuskinpa kukaan maailmassa on voinut välttyä tältä kappaleelta, juontaja sanoo. Millainen mahtaa olla juontajan maailma?
Olen juuri palannut Keniasta Suomen Punaisen Ristin komennukselta. Ajoimme tuntikausia ja välillä lensimmekin saavuttaaksemme Afrikan mantereen ehkä kehittyneimmän maan syrjäisimmät ja köyhimmät maakunnat. Yhtään joululaulua en kuullut matkan aikana.
Sen sijaan näin, miten ilmastonmuutos on entisestään kuivattanut aavikkoa ja ruohoaavikkoa. Ainahan siellä on ollut kuivaa, mutta nyt paimentolaiset joutuvat entistä useammin muuttamaan asutuksensa paikkaa ja etsimään karjalleen syötävää ja juotavaa pitkien matkojen päästä. Aina sitä ei löydetä. Siitä kertovat aavikolle tuupertuneet lehmät, lampaat ja vuohet. Niiden ruhot kuivuvat auringossa.
Sitten Tana-joen varressa, Koillis-Keniassa, alkaa yllättäen sataa. Ensin ripottelee, mutta hetkessä sade yltyy rankaksi. Rutikuiva maa ei läpäise sadetta, vaan tasainen maisema muuttuu lammikoiksi ja sitten järviksi. Tiet lainehtivat. Joen pinta nousee silmissä. Joukko lapsia joutuu kahlaamaan pellon poikki, jonka kuivalta reunalta he ovat matkansa aloittaneet.
Iloakin runsas sade tuo. Hiukan isommat pojat ovat suihkussa katolta roiskuavan veden alla.
Sadevesi onkin taatusti puhtaampaa kuin vesijohtovesi, joka on maaperän ja jokiveden punaista.
Toisessa köyhässä maakunnassa, Baringossa, väki on kerääntynyt suuren akaasian alle. Paikalliset Punaisen Ristin vapaaehtoiset antavat sanallista terveysvalistusta. Liikkeelle lähdetään käsien pesusta ja sen tärkeydestä. Sitten puhutaan ravinnosta ja pienten haavojen hoidosta. Naisten ryhmälle kerrotaan seksuaaliterveydestä ja varovasti edetään aina covid-19 – rokotukseen ja mahdollisuuteen ottaa se toisen puun alla.
Varovaisen arvion mukaan rokotuskattavuus tässä maakunnassa on neljä prosenttia.
Nämä ihmiset eivät osallistuu whamageddoniin eivätkä mihinkään muuhunkaan länsimaisen kulutusjuhlan ilmiöihin. He kamppailevat siitä, miten pysytään hengissä, miten saadaan ruokaa itselle ja karjalle.
Me täällä rikkaudessa ja runsaudessa voimme joululeikkien lomassa muistaa heitä ja osallistua vaikkapa joulukeräykseen. Armollista joulua kaikille!