Lotta Paakkunainen: Ryhmäpuheenvuoro hallintosääntömuutos valtuustonkokouksessa 14.12.2022

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat sekä muut kuulijat     

Moni on hallintosääntö- ja organisaatiotyöryhmässä sitä mieltä, että hallintosäännössä ei tarvitse olla kovin tarkkaan kuvattu vaikuttajatoimielimiä, vaan että kaupunginhallitus voi määritellä tehtävät. 

Sanottiinpa jopa, että päätöksentekoa ei sovi tuoda ”liian alas”.

Lähidemokratiasta puhuttiin ja nyt valmistelussa onkin lähdetty siitä, että aluedemokratiatoiminta jatkuu ennallaan, eikä esittelyn mukaan siihen siis esitetä nyt muutosta ja mikäli mallia jatkossa haluttaisiin muuttaa, niin se vaatii aina valtuuston päätöksen. Lähidemokratiamallihan rakennettiin kuntaliitostilanteessa ja tuolloin se vastasikin hyvin kaupungin asukkaiden vaikuttamistarpeisiin. Toimintaympäristö on vuosien aikana muuttunut ja muuttunee tulevaisuudessakin.

Tästä syystä on nähty perustelluksi muuttaa hallintosäännön kirjausta lähidemokratiatoiminnasta siten, että päätöksenteko toiminnan organisoinnista ja periaatteista on valtuustolla erikseen. Toisaalta tämä on hyvä ajatus, sillä lähidemokratian tulisikin olla kuntalaisten näköinen, muuttua ajan muutoksen mukana, mutta ennen kaikkea turvata kuntalaisten osallisuus ja osallistaminen. 

Esittelyssä ja työryhmässä on usein toistettu, että hallintosääntö ei sisällä tarkkaa toimintamallin kirjausta.  Niin.

Lähidemokratiatoimintaan, aluetoimikuntiin ja johtokuntaan osallistuttiin hyvin ahkerasti ja kuntalaiset olivat aktiivisia toiminnan alussa. Heti ensimmäisen kauden aikana kuntalaiset saivat ottaa kantaa koulu- ja terveyskeskusverkon supistuksiin ja lakkautuksiin, osallistuttiin avoimiin aluefoorumeihin, jotka olivat kiertävän valtuustokokouksen yhteydessä. Oltiin keskusteluyhteydessä. Aktiivisuus romahti. Koska kukaan ei enää kuullut.   Esittelyssä ja työryhmässä on usein toistettu, että hallintosääntö ei sisällä tarkkaa toimintamallin kirjausta. Tämä tuo myös riskit lähidemokratiatoiminnan hiljaiseen tai kovempiääniseenkin poistumiseen. Jos puheenjohtaja sallii, tekisin tämän ryhmäpuheenvuoron aikana vastaesityksen. Esityksemme ei muuraa kiinni lähidemokratiatoimintaa, vaan sallii kehityksen ja muutoksen kuntalaisten ja ajan muutosten myötä. 

Vastaesityksemme: 
s.11 §14 Alueiden johtokunta toimii Lohjan lähidemokratian edistämiseksi ja asukkaiden osallisuuden lisäämiseksi. Alueiden johtokunnan jäsenet ovat Kuntalain 5. luvun tarkoittamia luottamushenkilöitä. (Kv 22.1.2020/ 9 §)   Alueiden johtokunnan tehtävänä on kaupungin päätöksentekoon vaikuttaminen sekä kaupungin osa-alueiden kehittäminen. (kuntalaki 36§)  

Alueiden johtokunnan tehtäviä ovat:  

1. Antaa lausunnon kaupunkistrategian sekä talousarvion ja -suunnitelman valmistelussa sekä asioissa, joiden ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus kunnan asukkaiden ja palvelun käyttäjien elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin  

2. Päättää kaupunginvaltuuston myöntämän toimintamäärärahan käyttösuunnitelmasta ja käytöstä

3. Päättää aloitteiden tekemisestä aluetta koskevista asioista lautakunnalle ja kaupunginhallitukselle.   

Tämä esityksemme luo puitteet mahdollisuudelle osallistuvalle budjetille, luo toimivia rakenteita luottamushenkilöiden ja kuntalaisten välille, selkeyttää ja vahvistaa alueiden johtokunnan tehtävää viestinvälittäjänä molempiin suuntiin sekä osoittaa yhteistyökykyä ja erityisesti yhteistyöhalua.   

Vastaesityksemme hävisi