Hilkka Hyrkkö: Mielipide Länsi-Uusimaa 18.5.2023: Strategiassa kannattaisi painottaa sitä, että Lohjalla jos missä on sitä elävää maaseutua

”Kaupunginjohtaja palkkasi ulkopuolisen konsultin kirjoittamaan strategiaa. Tekstiin ilmestyivät konsulttikielen mitäänsanomattomuudet ja mainosmaisuus”, lohjalainen kaupunginvaltuutettumme Hilkka Hyrkkö kirjoittaa.

Kiitos Pentti Salmela kirjoituksestasi ”Kaksi Lohjaa”.

Onpa mukava lukea tekstiä, jossa omat ajatukset saavat tukea.

Kaksi Lohjaa (Pentti Salmelan kirjoitus, johon Hyrkkö viittaa)

Olin strategiatyöryhmän jäsen ja osallistuin muistini mukaan yhtä lukuun ottamatta kaikkiin kokouksiin. Työryhmä oli alusta saakka sitä mieltä, että strategiasta täytyy tehdä sellainen, että vuosittaiset käytännön toimet voidaan johtaa siihen tai siitä.

Viime kesän aikana kaikki muuttui. Viranhaltijapäätöksellä silloinen kaupunginjohtaja Jarkko Härmälä palkkasi ulkopuolisen konsultin kirjoittamaan strategiaa. Tekstiin ilmestyivät konsulttikielen mitäänsanomattomuudet ja mainosmaisuus. Samoin mukaan tuli huonosti Lohjaan sopivia korkealentoisia tavoitteita.

Mielestäni yllättäen työryhmän jäsenet nyökyttelivät hyväksyvästi. Ajatukseni siitä, että palaisimme alkuperäiseen realismiin ei saanut kannatusta.

Keskustan ryhmä ehdotti useaan kertaan, että strategiassa kannattaisi painottaa sitä, että Lohjalla jos missä on sitä elävää maaseutua. Kertoa siitä, että täällä tuotetaan ruokaa, kasvatetaan hedelmäpuita, hoidetaan metsää. Painottaa sitä, että täällä voi maantieteellisesti laajalla ja vaihtelevalla alueella olla keskellä maaseutua noin tunnin matkan päässä Helsingistä, Turusta, satamista ja lentokentästä.

Sen lisäksi meillä on nykyisen kuntarakenteen vuoksi useita keskuksia, joista voi saada palveluita. Nykyisen maan ja maailman tilanteen huomioon ottaen nämä ovat mielestämme paitsi tosiasioita myös kilpailuvaltteja Lohjalle.

Viimeiseen saakka painotin, että näiden asioiden pitäisi olla mukana strategiassa.

Kysyin Keskustan edustajalta kaupunginhallituksessa moneen kertaan, miksi meidän ehdotuksiamme ei ole strategiassa, vaikka kaupunginhallituskin vielä teki siihen lisäyksiä.

Vastaus oli, että meidän ehdotuksillamme ei ollut kannatusta.

Niinpä normaalin luottamushenkilökäsittelyn päätteeksi strategiasta tuli sellainen kuin se nyt on.

Kirjoittaja on Lohjan strategiatyöryhmän jäsen, kaupunginvaltuutettu, Keskusta, sitoutumaton.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/5938545