Kunnallisvaaliehdokkaamme Aarni Varjonen kirjoitti Länsi-Uusimaahan Vaalikynä-mielipiteen:
Lohjan alueen vetovoima perustuu sen maaseutuun ja kyliin. Kukaan ei muuta tänne Helsingistä kaupunkikeskustan vuoksi. Siksi peruspalveluja tulisi saada myös Lohjan eri kirkonkyliin ja haja-asustusalueille.
Esitän ratkaisuksi palveluautoja, joita voisi olla useampi – kulloisenkin tarpeen mukaan.
Suurimmat tarpeet tällä hetkellä ovat lääkäripalvelut ja nuorten harrastuskuljetukset.
Lääkäriauto liikennöisi pitkin laajaa kuntaamme, tilauksesta ja ajanvarauksesta. Autoon olisi palkattuna lääkäri ja autoa kuljettava henkilö/sairaanhoitaja.
Toinen auto, pikkubussi, liikennöisi aikataulun mukaisesti ilta-aikaan koko kunnan alueella mahdollistaen nuorten harrastuksia. Varsinkin paluukyydit kaupunkikeskustasta ovat monen harrastuksen kannalta sellaiseen aikaan, että joukkoliikennettä ei ole.
Arvioin tähän menevän noin 400 tuhatta euroa vuodessa. Mistä sitten rahat?
Onkohan kukaan koskaan kysynyt, mikä oikeutus on tukea klassista musiikkia noin kahdeksallasadalla tuhannella eurolla vuodessa? Jos sama summa laitettaisiin pelkästään jazziin, nousisi hirveä haloo. Tai jos urheiluun suunnatut rahat ohjattaisiin vain kuulantyöntöön, ei jalkapalloon.
Tässä luonnostelussa 400 tuhatta euroa otetaan palveluautojen käyttöön. Musiikin tukemiseen jää silloin vielä 400 tuhatta, joka voidaan jakaa viiden eri genreen kesken (klasari, kansanmusa, poprock, jazz, rap). Väitän että tällä jaolla tulisi enemmän tuloksellisuutta, sävyjä kulttuurielämään. Ja näihin eri genreisiin käytetyt musarahat tavoittaisivat enemmän kaupunkilaisiakin.
Olen tuore Lohjalainen Keskustan kunnallisvaaliehdokas. Koulutukseltani olen kätilö, terveydenhoitaja ja terveystieteiden maisteri, jonka työura on edennyt synnytyssalityöstä äitiys- ja lastenneuvolaan. Olen työskennellyt naiseuden parissa koko ikäni tavalla tai toisella. Elämän ääripäät ovat koskettaneet minua aina ja maisterin tutkintoni suoritin ikääntyneiden hoitotieteen puolella. Neuvolatyötä olen tehnyt toistakymmentä vuotta. Lohjan kaupungin palvelukseen siirryin Tampereen yliopistollisesta sairaalasta, jossa toimin osastonhoitajana naistentauti- ja raskauspäivystyksessä riskiraskauksien yksikössä. Tällä hetkellä Työskentelen osastonhoitajana Lohjan kaupungilla varmistaen palvelujärjestelmän toimivuutta neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa, nuorten neuvonnassa sekä Ohjaamossa. Pyrin eduskuntaan vuonna 2019.
Väliä ei ole sillä missä toimit vaan miten teet yhteistyötä. Ymmärrys lasten-, nuorten ja perheiden tarpeista ja kuulluksi tulemisen merkityksestä on syvenemässä ja näköala laajenemassa. Edelleen me opettelemme aitoa kohtaamista. Ennaltaehkäisevä työ ja etulinjan palveluiden vahvistaminen ovat niitä asioita joihin itse omalla työlläni haluan vaikuttaa. Näyttää siltä, että ehkäisevän työn arvoa ollaan vihdoin kohottamassa sille kuuluvaan asemaan. Oikea aikaisuus alkaa olla käsitteenä yhteinen tavoitetila kustannustaloudellisessa ajattelussa. Etulinjaa tulee vahvistaa riittävällä asiantuntijuudella, mutta myös inhimillisellä kohtaamisella mikä ei maksa euroja.
Muuttuvat sosiaaliset tarpeet lisäävät kysyntää ja haastavat palvelujärjestelmää uudistumaan. Mitä me palvelujärjestelmän osana olevat voimme tehdä lisätäksemme kohdatuksi sekä kuulluksi tulemisen tunneta. Siitähän pohjimmiltaan kuitenkin on kyse, tunteesta. Haluan, että Lohjalaisilla on tunne osallisuudesta, kuulluksi tulemisesta ja mahdollisuus heidän tarvitsemaansa tukeen kunnassamme. Ketään ei tule leimata. Olemme kaikki heikoimpien ja hauraimpien, elämän haasteita kohdanneiden rinnallakulkijoita. Vain yhdessä pystymme kulttuuriseen ajattelun muutokseen. Yksin emme tee paljoakaan ja ilman arvoa ihmisillä on kovin vähän.
Minulle tärkeä tavoite kuntalaisten edustajana olisi se, miten saada kaikille toimijoille yhteinen ymmärrys siitä mitä meidän kannattaa tavoitella. Menemmekö kohti päätöksiä organisaatio vai ihminen edellä. Haluan lisätä omalta osaltani ymmärrystä siitä, millaiset ratkaisut pitkällä tähtäimellä aidosti tukevat Lohjan taloutta. Miten oppisimme kuulemaan enemmän kuin puhumaan. Kuuleminen ei riitä vaan pitää myös kuulla ja ymmärtää kuultua.
Puhutaan kulttuurisesta muutoksesta ja ihmiskäsityksen merkityksestä johtamisessa ja päätöksenteossa. Kaikki johtaminen perustuu ihmiskäsitykseen, tapahtui se missä tahansa. Arvojohtaminen lähtee liikkeelle tiedostamisesta, mikä pohjautuu arvojen tunnistamiseen, yhteisen tavoitteen tiedostamiseen ja merkityksen ymmärtämiseen. Arvoihin vaikuttavat johtoasemassa olevan ihmiskäsitys, organisaation, sidosryhmien vallitsevat arvot sekä johtohenkilöiden ja päätöksentekijöiden arvostukset.
Tuoreena Lohjalaisena olen myyty kohtaamistani ihmisistä ja siitä työstä mitä täällä tehdään edustamallani palvelualueella. Palveluaukkoja tunnistetaan enenevissä määrin ja seitsemän kuukauden aikana, jona olen täällä saanut työtä tehdä, on tapahtunut paljon asioita, joilla on edesautettu lapsiperheitä. Kokemukseen on vaikuttanut se, miten kunnioittavasti ja ilolla minut on vastaanotettu täällä.
Itselleni olisi suuri kunnia saada tehdä työtä Lohjalaisten eteen ja suuri kunnia olisi saada myös edustaa teitä kunnallisessa päätöksenteossa. Annan iloiten kaiken osaamiseni käyttöönne ja teen työtä turvatakseni lasten-. nuorten- ja perheiden hyvinvointia jatkossakin. Vielä on työtä jäljellä ja minä olen siihen valmis.
Kunnallisvaaliehdokkaamme Laila Kakko kirjoitti Länsi-Uusimaahan vastauksen mielipidekirjoitukseen:
Huolestunut isoäiti kirjoitti 31.3.202 1 Länsi-Uusimaa -lehdessä koskettavan kirjoituksen Inkluusio ja Wilma koulunkäynnin tukenako?
Inkluusio eli kaikkien oppilaiden oikeus yhteiseen opetukseen lähtee useista kansainvälisistä sopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut vuosien varrella. Tavoitteena näissä sopimuksissa taata lapsille yhtäläiset oikeudet opetukseen ja koulutukseen ilman syrjintää. Siksipä yli 25 vuotta sitten Lohjallakin aloitettiin erityisoppilaiden integraatiotoiminta, jota sain yhtenä ohjaavana erityisopettajana olla suunnittelemassa.
Isoäidin huolen jaan, sillä tiedän, että koulutoimessa on tiukasti säädellyt resurssit. Erityisen tuen oppija ei välttämättä saa hänelle kuuluvaa riittävää tukea, koska henkilökuntaa ei ole tarpeeksi. Erityisopettaja ei voi ottaa kokopäiväiseen huostaan lasta, koska hänen tiloissaan on tunneittain vaihtuva oppilasaines. Koulunkäynnin ohjaajien työ on aikataulutettu, jossa joustoa on vähän. Saavatko integroivat opettajat tarvittavaa koulutusta ja ohjausta esim. erilaisten oppimisvaikeuksien ymmärtämiseen, erilaisten neurologisten oireiden kohtaamiseen ja opetuksen järjestämiseen niin, että oppilas saa hänelle sopivaa opetusta, oikeanlaisessa ympäristössä, riittävin resurssein ja apuvälinein. Onko opetuksen tukena myös muiden koulun ammattilaisten kuten kuraattorin, psykologin ja kouluterveydenhoitajan palvelut? Olen edelleen inkluusion kannattaja, mutta voisi inkluusiotakin välillä arvioida kriittisesti. Onko se sittenkään kaikille paras järjestelmä? Tarvitsemmeko pysyviä pienryhmiä?
Wilma-viestit on hieno väline kodin ja koulun yhteistyölle. Mutta hälytyskellojen pitäisi soida ainakin silloin, kun viestittely on lapsen käyttäytymisen negatiivista toistoa päivästä toiseen. Taustalla on lapsen hätä, jota isoäitikin ilmaisi. Asianosaiset ottanevat koppia tilanteesta. Tiedän, että meillä on kouluissa paljon huippuammattilaisia, ja yhteistyöllä tästäkin mennään eteenpäin.
Toivon, että tänäänkin kaikilla koululaisilla on mukava mennä kouluun ja he tulevat siellä asiallisesti kohdelluiksi.
Paljon puhutaan nyt hyvinvointiyhteiskunnan ja kansantalouden tilasta ja siitä millaisia vaikutuksia talouden tasapainottamiseksi tehtävillä päätöksillä on lapsiperheiden arkeen. Joillakin toimialoilla on ollut tuotantovaikeuksia jo ennen poikkeusoloja ja koronakriisi on syventänyt ahdinkoa. Nyt tehtävät ratkaisut ovat päättäjien arvovalintoja. Jokaisen luulisi ymmärtävän, että satsaamalla varhaiseen tukeen satsataan tulevaisuuteen ja järkeviä päätöksiä tekemällä säästetään tulevaisuudessa miljoonia.
Lohjan lastensuojelun asiakkuuksissa voidaan tehdä seuraavanlaisia huomioita. Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten perheet käyttävät määrällisesti enemmän perhesosiaalityön palveluja kuin perheet, joiden lapsella ei ole näitä oireita. Asiakkuuden alun viivästyminen ensimmäisestä mahdollisesta tunnistushetkestä näkyy suurempana kappalemääräisenä palvelujen käyttönä jatkossa. Lapsen sairauteen ja kehitykseen liittyvät haasteet näkyvät suurempana palvelujen käyttönä. Päihteiden käyttöön liittyvät haasteet näkyvät korkeampina kustannuksina. Vanhemmuuteen ja jaksamiseen liittyvät haasteet sekä tukiverkostojen puute näkyvät pidempinä asiakkuuksina sekä 10 prosenttia alkavista lastensuojelun asiakkuuksista olisi voitu ehkäistä riittävän varhaisen tunnistamisen ja tuen avulla.
Perheiden arjessa vanhemmuudessa näyttäytyy elämänhallinnan ja verkostojen puutetta, jaksamattomuutta, vuorovaikutuksen haasteita lapsen ja aikuisen välillä tai ristiitoja huoltajien välillä. Tilanne voi olla kuormittava liittyen eroon tai yksinhuoltajuuteen, toimeentulossa voi olla haasteita ja vanhemmalla voi olla päihde- tai mielenterveysongelma. Lapsella on usein haasteita itsesäätelyssä sekä arkea haittaavia vaikeuksia keskittymisessä, käyttäytymisessä, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tai tunne-elämässä.
Ongelmakenttä on moninainen ja valtava haaste palvelujärjestelmälle. Sen vuoksi tarvitaan kaikilla tasoilla toimintamallien, rakenteiden ja näiden vuorovaikutusten samanaikainen muutos, johon täytyy saada mukaan ei pelkästään asiakkaat, Lohjan kaupungin hyvinvointipalvelut, kolmas sektori vaan myös päättäjät. Päättäjien täytyy sisäistää, millaisia kehittämistarpeita on palvelujen järjestämisessä perheille, jotta palveluja voidaan ylipäätään kehittää ja tunnistaa ne kohdat mistä euroja ei ainakaan kannata leikata.
Kestävä lapsiperhepolitiikka tähtää normaalin hyvinvointityön lisäksi varhaisen vaiheen tukeen lapsille ja perheille, lastensuojelun kustannusten hillitsemiseen, lapselle ja perheelle tärkeiden siirtymävaiheiden tukeen sekä ymmärryksen lisäämiseen perhelähtöisistä vaikuttavista palveluista. Vaikuttavuutta voidaan arvioda ja mitata monella tapaa, esim. ehkäistävissä olevina lastensuojelun asiakkuuksina, lasten pitkäaikaisseurannalla, erilaisilla hyvinvointivaikuttavuuksien seurannoilla sekä kustannusvaikuttavuuden seurannalla liittyen esim. vuotuisiin lastensuojelun käyttökustannuksiin.
Lohjalla panostetaan lapsiperheiden varhaiseen tukeen Lapset SIB-ohjelmalla, jossa ehkäisevien palveluiden kehittämisen taustalla on Lapset SIB Lohja – vaikuttavuusinvestointiohjelma (Social Impact Bond). Ohjelma tukee lapsiperheiden palveluiden kehittämistä varhaiseen tunnistamiseen, varhaiseen tukeen ja rinnallakulkijuuteen, perhelähtöisyyteen sekä lapsiperheiden hyvinvoinnin systemaattiseen seurantaan.
Toimintakulttuurin muutos on alkanut ja tällä hetkellä on Lohjalla jo havaittavissa yhteisen ymmärryksen lisääntyminen monialaisessa yhteisessä työssä sekä se että kokonaiskuva varhaisista palveluista tai niiden puutteista on laajentunut. On tärkeää, että rakenteet elävät joustavasti toimintaympäristön muutoksessa sekä mukautuvat ketterästi arjessa perheiden tarpeisiin. Tarvitaan kuitenkin järkeviä ja johdonmukaisia päätöksiä.
Nykyinen Lohjan kaupunginvaltuusto on talouskurimuksessa joutunut raskaiden linjausten ja päätösten eteen. Viranhaltijat ovat valmistelleet palveluita listalle josta päättäjät ovat sitten poimineet ne joista joudutaan luopumaan. Näitä kuitenkin on syytä arvioida pitkin matkaa ja nyt vaalien alla varsinkin ns. tilanne elää. Joidenkin päätösten suhteen on hankalammin. Palveluverkkoon tai asukkaisiin liittyviä kipeitäkin päätöksiä olisi pakko tehdä mutta löytyykö rohkeutta? Vai odotetaanko että vaalit menevät ohi.
Varhaisen tuen näkökulmasta on tärkeää säilyttää sellaiset palvelut jotka ovat lapsiperheitä lähellä. Ensimmäisenä tulee mieleen alle kouluikäisten palveluista avoimet varhaiskasvatuspalvelut, jotka ilmeisesti saivat jatkoaikaa vuoteen 2023 asti. Kyseessä on matalan kynnyksen arjen voimavara niin monelle, kohtaamispaikka jossa kävijöitä kymmeniä päivittäin. Avoimen varhaiskasvatuksen palveluissa 5 ihmistä palvelee vuosittain paria sataa perhettä. Jos tämä henkilöstö ja nämä asukkaat tulevat päiväkoteihin, joudutaan luonnollisesti perustamaan uusia varhaiskasvatusyksiköitä. Tuolloin ei säästetä euroakaan vaan sitä vastoin menetetään laadukas ja tärkeä tukipalvelu. Tuolloin joudutaan myös miettimään esim. minne ennaltaehkäisevä perhetyö ohjaa nuo asiakkaansa ja miten käy maahanmuuttajaäitien arjen.
Mielestäni on sangen epäjohdonmukaista ja kummallista että nämä palvelut ovat olleet edes säästölistalla. On todella vaarallista ja lyhytnäköistä ajattelua se, että vain nk. lakisääteiset palvelut ylläpidettäisiin ja kaikenlainen ennaltaehkäisevä työ olisi lähtökohtaisesti kyseenalaista talouden kestävyyden näkökulmasta. Peruspalveluista ei tule säästää myöskään sen vuoksi että varhaiskasvatuksen osallistumisaste on jatkuvasti noussut, viisivuotiaiden esiopetuksen vuoksi tarvitaan resursseja ja henkilöstön saaminen ja haavoittuvuus sijaistustilanteissa on erittäin vakava kysymys.
Terveydenhoitajien vakansseja ollaan myös vähentämässä neuvola- ja kouluterveydenhuollosta ja on ilmeisesti jo vähennetty. Tässä kohtaa vedotaan syntyvyyden alenemiseen. On selvää, että mahdollisen vähentämisen myötä palvelujen määrä ja laatu heikkenee ja kaikenlainen ennaltaehkäisevä matalan kynnyksen sekä perheiden arjen monialainen kehittämistyö jää vähiin kiireen ja työmäärän lisääntyessä. Syntyvyyden laskemista ei ole syytä pitää vakanssien määrän tarpeen mittana, sillä vaikka syntyvyys ja koululaisten määrä on ollut vähemään päin, on samalla perheiden tuen tarve huimasti lisääntynyt ja ongelmat pikkulapsiarjessa ovat hyvin monimuotoisia. Terveydenhoitajien määrän vähentäminen ei todellakaan ole kestävää perhepolitiikkaa eikä varmasti lisää syntyvyyttä.
Entä asiakkuuspäällikkö, joka on tehnyt ansiokasta työtä lähidemokratian kehittämisessä ja konkreettisia tekoja asukkaiden osallisuuden kehittämisessä. Kehittämistyön kärkenä on ollut alueelliset lapsi- ja perhepalvelut sekä lapsiperheiden arjen verkon kutominen yhdessä asukkaiden ja henkilöstön kanssa. Moni jo aloitettu kehittämistyö on tällä hetkellä vaarassa jäädä pöydälle, jos tämä tärkeä toimi lakkaa olemasta. Tällä hetkellä keskeisiä töitä liittyy lapsivaikutusten arvioinnin laatimiseen, lapsiystävällinen kunta –toimintamalliin ja tuleva sote-rakenne tarvitsee myös hyvinvointikoordinaattorin.
Entä varhaiskasvatuksen erityisavustajatilanne ja tuen henkilöstö, entä lastensuojelun ja oppilashuollon resurssit. Lista lähtee kiihtymään valitettavan helposti ja valitettavaa on se, että vaikka lapsimäärät ovat vähentyneet on tuen tarve vain lisääntynyt. Toivon kaikille viisautta ja rohkeutta päätöksiin. Kuntavaaleissa todella annetaan nyt ääni lapselle!
En tiedä onko äänelläni kenellekään mitään painoarvoa, mutta mikäli tavoitan sillä edes yhden ihmisen niin olen onnistunut.
Elämäni lapsuudessa oli hyvin samanlainen kuin monen muun lapsuus. Kasvoin yksinhuoltaja perheessä, jossa jouduttiin miettimään mihin on varaa ja mihin ei vaikka äitini sitä ei koskaan ääneen sanonut. Olin tyytyväinen siihen mitä sain, enkä valittanut siitä mitä jäi saamatta.
ISÄNIvaikutti lapsuudessani enemmän tai vähemmän. Yleensä vähemmin ja silloinkin nämä yhdessäolokerrat hän onnistui ennemmin tai myöhemmin pilaamaan alkoholilla. Lapsuudesta minulla ei ole juuri selkeitä hyviä muistikuvia isästäni, sen sijaan enemmän muistoja on edesmenneestä isoisästä.
Uskonto ei koskaan näytellyt perheessämme suurta roolia, tai sitä ei ainakaan meille tuputettu. Se taisi olla ajan tapa, että roikutaan kirkossa sen aikaa, että lapsi pääsee rippikouluun ja sen jälkeen jokainen luokoon suhteensa luojaan.
En erottautunut periaatteessa asuin alueeni ikätovereista juuri mitenkään. Varttuessani kouluikäiseksi minusta tuli maalitaulu. Olin kuin suurennuslasin alla, joka päivä tuntui olevan testi, jossa oli 1000 mahdollista tapaa epäonnistua ja 1000 odotusta elää siten, miten joku muu määrittelee normaalin.
ELÄMÄoli kuin suurennuslasin alla, jossa etsittiin virheitä ja epäonnistumisia.
Tilinteon aika koitti, jos epäonnistuit. Tämä tietysti oli takuuvarmaa, että näin tapahtuisi. Hinta poikkeuksetta oli henkinen, toisinaan myös fyysinen. Kuten monet teistä, niin minäkin olen maksanut tämän hinnan, useammin kuin kerran ja hyvin monella tavalla. Ja elämä tuntui toisinaan olevan selviämistä tilinteosta tilintekoon.
Jokainen koulupäivä piti aloittaa uudestaan, aivan kun mitään ei olisi tapahtunut. Toisinaan joutui miettimään kenelle uskaltaa puhua ja missä uskaltaa seisoa, sillä nekin pystyi tekemään väärin. Kukaan ei koulussa koskaan kysynyt mielialaa eikä vointia. Enkä kyllä koskaan olisi sanonut ääneen, vaikka joku olisi kysynyt, sillä tilanteen paheneminen olisi ollut todennäköisempää kuin ulospääsy tilanteesta.
En koskaan itkenyt, sillä tiesin että se ei toisi ketään auttamaan minua vaan pahentaisi tilannetta entisestään.
AAMUISINei voinut jäädä kotiin, sillä ei ollut syytä. Jos olisin jäänyt, niin se oli pahentanut tilannetta, sillä pois jääminen olisi vain kertonut sen, että luovutin.
Kun elät tuossa tilassa päivästä toiseen niin mielestäsi poistuu käsitteet kaverit, perhe ja yhteisö… päässä pyörivät ajatukset ovat vain minä keskeisiä hiljaisessa paikassa, jossa saa olla rauhassa.
Jatkuva epävarma olotila sai etsimään paikkaa, jossa saisin olla yksin, mutta samalla todistaen itselleni omaa hyvyyttäni.
Harrastuksia tuli ja niitä meni, oli niin yksilö- ja joukkuelajeja. Toisinaan tuli menestystä toisinaan ei, hain paikkaani sekä hyväksyntää menestyksen kautta. Matkan varrella tapasin useita joukkuekavereita ja valmentajia. Minulle tarjoutui lukuisia mahdollisuuksia puhua pahasta olostani, mutta vaikenin.
Peruskouluikäisenä en ollut oma itseni vaan valitsin tien, joka muodostui vaikenemisesta, pelosta ja pettymyksestä, sillä puhuminen muille kuin itselle tuntui turhalta.
Kun sinut on henkisesti ajettu nurkkaan ilman mahdollisuutta paeta, niin sinulle muodostuu itsesuojeluvaisto, jonka murtaminen on vaikeaa ja vaikeammaksi se muuttuu mitä kauemmin nurkassa on, sillä mielessä minä syrjäyttää ajattelun meistä.
Olen tätä kuoppaista tietä kunnostanut vuosia, ja sitä on paikattu paljon. Matkaa siinä on tehty yksin ja välillä yhdessä ja omien jälkien perään on ilmestyneet pienempiä jalanjälkiä. Mutta oli tiessä sitten yhdet tai useammat jäljet, niin pinnassa olevat paikatut kohdat ovat edelleen tunnettavissa. Eikä niitä saa pois kokonaan, vaikka tien tekisi uudestaan.
Vuosien varrella olen oppinut sen, että kaikki tulevat epäonnistumaan kaikki ovat surkeita jollakin elämän osa alueella. Tämä on hyvän elämän kannalta väistämätöntä, sillä vain epäonnistumisen kautta voidaan saada suuria tekoja aikaiseksi. Saavuttaaksesi jotain mitä sinulla ei ole koskaan ollut, täytyy sinun tehdä jotain mitä et koskaan ole tehnyt.
SINUAtullaan kiusaamaan enemmän tai vähemmän jossain vaiheessa elämääsi. Sinun ei tarvitse, eikä todellakaan pidä hyväksyä sitä. Kaikesta huolimatta joudut kuitenkin sisäistämään tämän tosiasian, että näin on ja näin tulee käymään.
Sanomattomat sanat ja jättämättömät äänet ovat vain sanoja ja ääniä, joilla ei ole painoarvoa. Kukaan ei niitä kuule, eikä kukaan osaa niihin vastata tai auttaa sinua.
Me olemme yhdessä voimavara ja meidän on yhdessä turvallisempi kulkea tietä.
Me kaikki olemme elämämme jossain vaiheessa istuneet keinussa. Jokainen tietää tunteen, kun nostaa jalat maasta ja keinu alkaa kuljettamaan rauhallisesti, jokainen pieni asia vaikuttaa keinun kulkuun.
Toisinaan itse haluaa jaloilla antaa hieman vauhtia ja toisinaan vain odottaa, että joku antaa vauhtia kun omat jalat ei maahan vielä yllä.
Mutta kun istahtaa keinuun ja alkaa keinumaan, niin varmaa on, että vauhti ja tyyli on meillä jokaisella hieman erilainen, sitä ei pysty kukaan jäljittelemään täysin.
Joku keinuu kovaa, joku toinen puolestaan kieppuu edestakaisin, joskus joku putoaa alas ja joku puolestaan loukkaantuu. Keinuminen ei katso ikää, aikaa, paikkaa, tapaa.
MUTTA kuka sinä olet ja missä olet märittelee oman tapasi keinua.
Keinuminen on mukavaa, eikä sen toteuttamiselle ole määritelty virallista tyyliä, tapaa eikä paikkaa. Mutta siitä tulee paljon mukavampaa, jos sitä tekee ystävän tai tuttavan kanssa. Toki vaikka viereen tulisi tuki tuntematon, niin siinä on silti parempi fiilis kuin yksinkeinumisessa.
Keinuminenkin on loppujen lopuksi yhteistyötä, siinä annetaan kaverille vauhtia tai jarrutetaan hurjaa menoa. Loppujen lopuksi tässäkin kaverin kanssa jaetaan ilot, surut, rikkoutuneet polvet ja kuhmuiset otsat.
Keinuminen on kun kuntapolitiikkaa, toisinaan mennään eteenpäin ja toisinaan taaksepäin, välillä vauhti on päätä huimaavaa ja toisinaan sitä ei edes ole laisinkaan. On aurinkoisia päiviä, jolloin sitä keinuu pitkiäkin hetkiä ja on niitä sateisia päiviä, jolloin edes keinua ei halua nähdä. Sateesta tai auringosta huolimatta keinussa istuu aina joku, joka odottaa vauhtia ja seuraa.
Toisinaan vieressä pieniä lapsia, nuoria opiskelijoita, työssäkäyviä tai työttömiä keski-ikäisiä ja myös vanhuksia mutta kaikesta huolimatta sitä tehdään porukalla, sillä silloin siinä on tekemisen meininkiä. Sillä harva meistä nauttii yksin keinumisesta.
HYVINVOIVAN ja kestävän kunnan periaate tulee olla se, että jokaiselle keinujalle turvataan paikka keinussa – istui se sitten millaisessa keinussa vain tai oli keinumistyyli millainen tahansa. Jos keinusta jätetään joku pois vaikuttaa se välittömästi keinun liikerataan, mutta suuresti se vaikuttaa pois jätettyyn. Kaikki meistä ovat jossain vaiheessa pettyneenä ja surullisena seisoneet keinun vieressä, jossa viimeinenkin paikka on viety.
Kun seisot keinun vieressä voit tuntea ala-arvoisia katseita tai ”mollaavia” huuteluita. Tunnet olevasi yksin, suuntana syrjäytyväksi. Mutta jos joku keinussa olija jakaa paikkansa kanssasi niin muiden asenne muuttuu täysin sinua kohtaan. Olet osa porukkaa, olet osa jotain suurempaa, olet hyväksytty.
IHMISTEN, joiden kanssa keinut ovat heitä, joista aidosti välität, heitä joita aidosti rakastat ja johon aidosti uskot. He ovat ennen kaikkea niitä ihmisiä, joiden kanssa rakennat elävän, toimivan ja hyvinvoivan kunnan.
Pidetään huoli siitä, että kaikille löytyy paikka keinusta, jotta voidaan keinua yhdessä ja tehdään parempi kunta.
Nepsydiagnoosien, eli neuropsykiatristen haasteiden (mm. ADHD, Asperger, autismin kirjo) määrä on kasvussa, vaikka esimerkiksi tytöt ovat alidiagnosoituja, saavat myöhään tai jäävät jopa kokonaan ilman diagnoosia. Tuolloin tulee helposti väärinymmärretyiksi, ei itse ymmärrä itseään ja pahoinvoinnin lisääntyessä on suuri vaara syrjäytymiselle, masennukselle sekä päihteiden käytölle.
Vanhempien ja perheen oikeus saada asianmukaista tukea on yksi tärkeimpiä lapsen oikeuksia. Oikeus on kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja Suomen perustuslakiin.
Nepsylasten ja heidän perheidensä arjessa tämä oikeus ei tällä hetkellä toteudu riittävällä tavalla. Vertaistukiryhmät ovat täynnä tarinoita hoitamatta jättämisistä, kesken jääneistä hoidosta sekä umpikujiin joutumisista.
Nepsyjen haasteet ovat ulkopuolisille näkymättömiä ja niitä vähätellään. Valitettavasti koulujen, eikä aina edes hoitohenkilökunnalla ole riittävää tietoa ja taitoa toimia nepsylasten kanssa, eikä oppilashuollossa tai nuorisopoliklinikalla tarpeeksi resurssia tehdä huomioita ja lähettää tutkimuksiin.
Usein näyttää, etteivät nepsyasiat kuulu kenellekään ja nepsylasten perheet jäävät vammais- ja mielenterveyspalveluiden jalkoihin ja heistä tulee väliinputoajia.
Hoitamattomuudella on hintansa. Nuoren syrjäytyminen maksaa laskutavasta riippuen 300 000 eurosta miljoonaan euroon. Lisäksi perheen uupuneille vanhemmille aiheutuu työstä poissaoloja ja mahdollisesti jopa työkyvyttömyyttä. Perheen menetetyillä tuloilla ja siitä johtuvilla menetetyillä verotuloilla on myös arvonsa.
Ratkaisu monen nepsylapsen arkeen olisi diagnoosi, pienempi luokkakoko, strukturoidut ja mahdollisesti lyhennetyt koulupäivät, osittainen etäopetus sekä riittävästi ohjaavia ja oppimista tukevia aikuisia.
Inkluusio toimisi, jos resurssit riittäisivät sen toteuttamiseen. Ammatti-ihmiset tarvitsevat lisäkoulutusta nepsyasioihin. Tämän vuoksi talousarviota käsitellessä teinkin esityksen nepsyosaamisen lisäämisestä hyvinvointitoimialalla.
Huomaa hyvä on erinomainen ohje, myös nepsylapset tarvitsevat kannustusta ja hyvän huomaamista.
Kunnallisvaaliehdokkaamme Petri Pekkanen kirjoitti Länsi-Uusimaassa ja Suomenmaassa erinomaisesti kaatumisesta:
Kun miettii asioita niin varmaa on, että emme tiedä paljon meillä on tulevaisuutta jäljellä. Se mikä on eletty on eletty, emmekä tule sitä saamaan takaisin, emmekä pysty muuttamaan sitä vaikka kuinka haluaisimme.
Me kaikki olemme kaatuneet elämässämme taaksepäin enemmän kuin kerran. Toisinaan kaadumme eteenpäin, toisinaan taaksepäin. Mutta se on varmaa, että olemme kaikki kaatuneet enemmän kuin kerran, ja tulemme kaatumaan.
Jos emme olisi koskaan kaatuneet kertoisi se sen, että emme ole koskaan edes yrittänyt mitään.
THOMAS ALVA EDISON kaatui taaksepäin tuhat kertaa. Tuhannes ja ensimmäinen kaatuminen tapahtui puolestaan eteenpäin jolloin saimme hehkulampun.
Kun kaadumme taaksepäin, niin meidän ei pidä tuntea sen takia häpeää eikä pettymystä, sillä elämä itsessään on liian lyhyt häpeän ja pettymyksen taakan kantamiselle. Mikä on kaaduttu, on siis eletty ja opittu, oli suunta sitten eteen tai taaksepäin.
TÄRKEINTÄ on elää tässä ja nyt, se että keskitämme liiallisen voimavaran siihen, miten kaaduttiin kenenkin lapsuudessa. Tai miten haluamme sen tapahtuvan tulevaisuudessa.
Se on kaikki pois tästä hetkestä. Voimme teoillamme antaa suuntaa ja vauhtia tulevaisuuden tapahtumille, mutta emme kukaan pysty sanomaan mitä tulee tapahtumaan sen jälkeen, kun jätämme perintömme tuleville sukupolville.
He tulevat kaatumaan myös meidän jälkeemme. Se miten he sieltä nousevat on täysin meistä kiinni, miten me tuemme, kannustamme ja opetamme heitä nousemaan uudestaan ja uudestaan.
KOSKA elämme historiallisesti poikkeavia aikoja joiden heijastevaikutukset osuvat suoraan tulevaisuuden rakentajiin. On siis erittäin tärkeää, että elämme tässä hetkessä, autamme tulevaisuuden rakentajia heidän kompuroivien ja haparoivien askeleiden kanssa.
Sillä se on varmaa että, he ovat niitä jotka auttavat meitä meidän viimeisten kompurointiemme kanssa. Sen että annat äänesi kuntavaaleissa on ääni sille mihin suuntaan haluat kaatua.
Tulevaisuus rakennetaan tänään – huomenna se on jo myöhäistä. Tämä ei ole pinnalla oleva mietelause, vaan totuus tulevaisuudesta. Länsi-Uusimaassa julkaistiin 23.2. Pelastaa Lapset ry:n edustajien kirjoitus, jossa he esittivät huolensa lapsien näkymättömyydestä vaaliaiheina. Arvioidaanko tehtyjen päätösten vaikutuksia lapsiin ja nuoriin, onko heidän terveyttään ja hyvinvointiaan tuettu johdonmukaisesti vai vain ajoittain? Turvaammeko heidän kasvunsa varhaiskasvatuksesta aikuisuuteen?
Näiden kysymysten eteen uudet valtuutetut tulevatkin joutumaan seuraavalla valtuustokaudella soten siirtyessä hyvinvointialueille maakuntiin. Mukana siirtyy myös suuri osa kuntien tuloista. Voittajia tulevat olemaan ne kunnat, joissa luottamushenkilöt ja virkamiehet yhdessä löytävät toimivat ratkaisut mm. Pelastaa Lapset ry:n esittämiin suosituksiin tuleville päättäjille.
Miten on Lohjalla tulevaisuutta rakennettu – onko lasten ja nuorten kasvu turvattu päiväkodista toiselle asteelle? Päätöksiä kyllä on tehty, mutta niiden suuntaa tulevaisuuteen ei varmuudella voi vahvistaa. Unicefin lapsiystävällisen kunnan leimalle ei tullut jatkoa, lastensuojelun toimenpiteiden suunta ei ole tuonut kaikille lapsille ja nuorille turvallisuutta ja hyvinvointia. Lapsiperheiden arkea ei ole helpotettu edestakaisin junnaavilla ehdotuksilla ja päätöksillä koulujen lopettamisesta. Pidennetty oppivelvollisuus tuo kunnille uusia velvoitteita ja kustannuksia. Rakenteilla olevien koulurakennusten lopullisia kustannuksia tulevaisuudessa ei vielä pystytä arvioimaan.
Tämän ajan signaalit lasten ja nuorten tulevaisuudelle tuntuvat häilyviltä. Mihin suuntaan Lohjalla tosiasiassa ollaan menossa – ovatko Pelastakaa Lapset ry:n esittämät huolet todellisia? Toisaalta merkkejä myönteisiinkin tulevaisuuden näkymiin löytyy. Lohjalla on ollut rohkeutta osallistua valtakunnallisiin varhaiskasvatuksen ja opetuksen kehittämisen hankkeisiin ja verkostoitumisiin toisten kuntien kanssa. Varhaiskasvatuksen kaksivuotisen esiopetuksen kehittämishanke, johon Lohjakin lähtee mukaan, kasvattaa lapsille entistä parempia mahdollisuuksia onnistuneelle opintielle tulevaisuuteen. Kouluikäisten harrastamisen Suomi malli on tuonut lohjalaisillekin koululaisille mahdollisuuden iloa tuottavaan harrastukseen koulupäivän jälkeen. Toimiessani rehtorina Lohjalla olen ollut mukana monessa opetuksen ja koulutyön kehittämisen hankkeessa yhdessä koulun henkilöstön kanssa. Tulevaisuus todella rakennetaan tänään. Onnistumisen edellytykset ovat oikean suuntaisissa tavoitteissa ja taidoissa tehdä parhaita ratkaisuja – kuntapäätöksissäkin; mahdollisuuksia kyllä löytyy.
Ilolla luin viestin wilmasta, että on mahdollisuus ilmoittaa tyttö mukaan koulun maksuttomaan kuviskerhoon, joka toimii koulun jälkeen iltapäivällä. Tällaista toimintaa olen kaivannut koulupäivän yhteyteen, kun ekaluokkalaisen koulupäivät alkavat joskus suhteellisen myöhään tai loppuvat hyvinkin aikaisin iltapäivällä. Tämä helpottaa arkeamme vanhempina, kun lapsella on mielekästä tekemistä niinä tunteina, kun vanhemmat ovat työssä. On hienoa, että Lohja on päässyt mukaan harrastamisen Suomen mallin pilottihankkeeseen, jota rahoittaa opetus – ja kulttuuriministeriö. Hankkeen tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Ministeriön tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen. Saamme olla iloisia tällaisesta hankkeesta, jolla tuemme lasten ja nuorten hyvinvointia, etenkin tällaisena poikkeusaikana. Tämä tuo tasa-arvoa lasten ja nuorten keskuudessa, sillä tulotasosta huolimatta jokaisella lapsella on mahdollisuus päästä harrastustoimintaan mukaan.
Hanke on kuitenkin vasta pilottivaiheessa ja näin olleen kaikki lapset eivät ole vielä päässeet harrastustoiminnan piiriin. Näin kävi meidänkin tyttärellemme. Paikkoja oli rajoitetusti ja koronatilanne toi omat haasteensa. Tämä on ymmärrettävää näin pilottivaiheessa. Tämä asettaa meille kuitenkin ison haasteen tulevaisuuteen, johon tulee vastata. Jatkossa Lohjalla tulee jokaisen lapsen päästä harrastustoiminnan piirin asuinpaikasta riippumatta. Erilaisia harrastuksia tulee tarjota monipuolisesti ja eri ikäluokille. Haastan mukaan kaikki toimijat, jotka voivat edistää asiaa eteenpäin.
Suomen mallin tavoitteena on juurruttaa harrastustoiminta pysyväksi malliksi kuntiin, johon rahoitus tulisi pitkällä tähtäimellä valtionosuusrahoituksella. Opetus – ja kulttuuriministeriön mukaan tämä vaatii vielä lainsäädännöllistä työtä, joten alkuun rahoitus tulee vuosittaisella valtionavustushaulla. Hankkeen alullepanija on ollut Suomen Keskusta, joka tekee kovasti töitä hallituksessa hankkeen pysyvän mallin saamiseksi. Sitä voin ylpeydellä kannattaa, sillä lasten ja nuorten harrastustoiminta on todella merkittävä hyvinvointia tukeva asia. Poikani Leevi sanoi minulle: Äiti, nyt voin kertoa kavereille, että minullakin on oma harrastus, kun olin ilmoittanut hänet salibandykerhoon. Se itsetuntoa nostattava ja ylpeyttä hehkuva olemus kertoi niin paljon, että haluan tehdä tämän asian eteen töitä.
Miten ikäihmisten hoito ja hoiva järjestetään? Onko lapsille ja nuorille tarjolla harrastusmahdollisuuksia? Miten perheitä tuetaan vaikeuksien kohdatessa? Ovatko paikallisten yritysten toimintaedellytykset kunnossa? Toimiiko kierrätys ja ympäristön hoito?
Nämä ovat asioita, joista päätetään oman kotikuntasi valtuustossa, hallituksessa ja lautakunnissa. Ja monesta muusta Sinun ja läheistesi arkeen liittyvistä asioista.
Asiat paranevat vain tekemällä. Ja tekemiseen tarvitaan tekijöitä. Kutsumme nyt avoimin mielin ihmisiä mukaan toimimaan omalla osaamisellaan, sydämellä ja järjellä kuntalaisten puolesta.
Miten ikäihmisten hoito ja hoiva järjestetään? Onko lapsille ja nuorille tarjolla harrastusmahdollisuuksia? Miten perheitä tuetaan vaikeuksien kohdatessa? Ovatko paikallisten yritysten toimintaedellytykset kunnossa? Toimiiko kierrätys ja ympäristön hoito?
Nämä ovat asioita, joista päätetään oman kotikuntasi valtuustossa, hallituksessa ja lautakunnissa. Ja monesta muusta Sinun ja läheistesi arkeen liittyvistä asioista.
Asiat paranevat vain tekemällä. Ja tekemiseen tarvitaan tekijöitä. Kutsumme nyt avoimin mielin ihmisiä mukaan toimimaan omalla osaamisellaan, sydämellä ja järjellä kuntalaisten puolesta.
