Kategoria: Länsi-Uusimaa

Kaupunginvaltuutettumme Hilkka Hyrkkö kirjoitti Kirjoittajavieras-kolumnivuorollaan siitä, että moni asia muistuttaa omista kokemuksista, luettuaan venäläistä kirjallisuutta.

Itä on erilainen

Alkuvuoden lukukokemukset ovat painottuneet entisen Neuvostoliiton alueelle. Kirjat ja kirjoittajat kuvaavat elämää Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Virossa. Tämä on sattumaa, koska Lukki-kirjaston varausjärjestelmä on ne minulle tähän perä jälkeen syöttänyt.

Ensimmäiseksi tartuin ikisuosikkini Mihail Shishikinin erilaisia kirjoituksia sisältävään ”Viha ja kauneus” kirjaan. Shishkin on Venäjälläkin aikanaan palkittu prosaisti. Hänen teoksiaan on verrattu maan ikiaikaisiin klassikoihin. Hän on asunut maanpaossa liki kaksikymmentä vuotta ja kirjoittaa viiltävää yhteiskuntakritiikkiä.

Kirjailija kun on hänen teksteissään vilahtelevat Dostojevskij ja Tolstoi, heidän tuotantonsa antama kulttuuriset pohjarakenteet venäläiselle ajattelulle. Hän suree kirjoituksissaan sitä, miten nyky-Venäjä ja sen johto rapauttaa venäläisen idean hyviä puolia.

Sitten vuoroni tuli saada Anna Soudakovan ”Haikara levittää siipensä”. Kirja kertoo kahdesta sisaruksesta Valko-Venäjällä. Se tuo heidät vanhempiensa ja isovanhempiensa sodanjälkeisen Neuvostoliiton kautta nykypäivään. Tai oikeammin aikaan viisi vuotta sitten, jolloin maan juuri jälleen kerran valitulle presidentille oli olemassa vastaehdokkaita. Kaikille kävi huonosti. Elossa olevat ovat maanpaossa eikä tammikuun viimeisenä sunnuntaina käydyissä presidentinvaaleissa ollut todellisia vastaehdokkaita.

Kollega Arja Paanasen ”Kiehtova katala Venäjä” oli viikon laina hyllykössä ja sekin piti kahmaista pikalukuun. Viitasaaren uteliaasta koululaisesta on kasvanut tämän hetken parhaita Venäjästä kirjoittavia journalisteja. Arjan ja hänen juuri edesmenneen kumppaninsa Mauri Ratilaisen retkiä eri puolille Venäjää olemme saaneet seurata neljällä vuosikymmenellä. Arjalla on siis mistä kirjoittaa. Kirjan parasta antia ovat hänen omakohtaiset oivalluksensa hankkia ja saada tietoa ja mennä sinne, missä muut eivät ole edes ajatelleet käyvänsä. Arjan erilaiset kirjoitukset Ilta-Sanomissa ovat tälläkin hetkellä tarkkoja ja herkkävaistoisia.

Rekkakuski-isänsä kyydissä ”Aro” kirjassa matkustaa Oksana Vasjakina. Hänen aiempi kirjansa ”Haava” kertoi kirjailijan äidistä ja äitisuhteesta. Tämä kirja on kuvaus isän väkivaltaisesta ja osittain rikollisestakin maailmasta. Se sisältää karuja ja raskaita kuvauksia perheväkivallasta ja kovasta elämästä. Samalla isä ihailee suuresti tytärtään, joka on päässyt yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta, ja käyttäytyy rakastavan isän tavoin.

Emeritus suurlähettiläs ja pitkän linjan diplomaatti Hannu Himanen kokoaa kirjansa ”Missä enkelitkin pelkäävät” Ilkka-Pohjalaiseen viime vuosina kirjoittamiensa kolumnien ympärille. Keskiössä on Suomen ja Euroopan turvallisuus, mutta kirjassa on todella paljon vuosikymmenten aikana kertynyttä tietoa Venäjältä, venäläisistä, tieteestä ja kulttuurista. Kirja antaa myös hyvän kuvan siitä, miten monenlaisia ovat ahkeran diplomaatin verkostot ja kuinka paljon niistä on saatavissa tietoa silloinkin, kun oma aktiiviura on jo ohi.

Kaiken tämän luettuani on vähän sellainen olo, että tuliko nyt kerralla liikaa idän vaikutteita omaan järjestelmään. Tietokirjojen sulattelua auttaa se, että olen Arja Paanasen ja Hannu Himasen kanssa seurannut samaa aikakautta Neuvostoliiton lopusta uuden Venäjän syntyyn ja sen valumiseen nykyiseen pimeyteen. Mikään ei yllätä.

Enemmän tunnustelen kulttuurin eri kerrosten pohjavirtoja. Neuvostoliittoon juurtui syvälle rakenteellinen väkivalta. Tuoreet kaunokirjalliset kirjat vahvistavat sitä tuntumaa, että väkivaltaa oli ja on yhteiskunnan kaikilla tasoilla, perheissä, parisuhteissa, kadulla, työpaikalla. Ja että se hyväksytään. Se on ihan tavanomaista.

Yhtä aikaa ja yhtä tavanomaista on se, että kaikki yhteiskuntaluokat käyvät teatterissa, oopperassa, konserteissa, ja arvostavat kulttuuria ja koulutusta.

Moni asia muistuttaa omista kokemuksista. Juuri noinhan se oli: kaikki ovat ensin tylyjä ja vähäpuheisia ja sitten aukeaa venäläisen vieraanvaraisuuden ja ystävyyden pohjaton aarrearkku. Se on täynnä lainauksia kirjoista, runoudesta, historiasta, musiikista. Se on täynnä kaiken jakamista, herkkuruokia, outoja tapoja, yhteisiä hetkiä. Shaslikkia milloin missäkin, kuumista kuumimpia löylyjä, piripintaan kaadettuja vodkalaseja. Kohta vietettäisiin laskiaista syömällä blinejä joka päivä ja sitten laskeuduttaisiin paastoon työpaikkaruokalassakin, vaikka ei niin ortodokseja ollakaan.

Kyllä on ikävä. Läheisimmät ystävät eivät ole enää siellä hekään. He ovat maanpakolaisina eri puolilla maailmaa.

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu.

Aluevaltuutettumme, kaupunginvaltuutettumme Lotta Paakkunainen kirjoitti mielipiteen Lohjan synnytysosaston lakkautuksesta. Husin johdon toiminta Lohjan henkilöstöä kohtaan on ala-arvoista ja lakkautuspäätös uhkaa synnyttäjien tasa-arvoa, Paakkunainen kirjoittaa.

Lohjan synnytysosaston lakkautus on virhe

Lohjan synnytysosaston lakkauttaminen on vakava virhe, joka heikentää synnyttäjien oikeuksia ja turvallisuutta sekä lisää alueellista epätasa-arvoa. Lohja on tarjonnut laadukasta, yksilöllistä hoitoa, jossa synnyttäjä on saanut kokea tulleensa huomioiduksi ja arvostetuksi – toisin kuin monissa suurissa sairaaloissa, joissa resurssit ovat riittämättömät.

Omat kokemukseni eri synnytyssairaaloista korostavat Lohjan merkitystä. Hyvinkään sairaalassa synnytin kaksi ensimmäistä lastani, kummassakaan synnytyksessä ei selvitty ilman komplikaatioita. Jorvissa olin tukihenkilönä synnyttäjälle, joka jäi pitkälti yksin ja Naistenklinikalla kohtasin liukuhihnatyyppisen kohtelun, jossa lapseni vakavat terveysongelmat sivuutettiin. Lohjalla taas sain tuntea oloni turvalliseksi ja hoidetuksi.

Husin johdon toiminta Lohjan henkilöstöä kohtaan on ala-arvoista ja lakkautuspäätös uhkaa synnyttäjien tasa-arvoa. Olen aiemmin syksyllä toisen äidin kanssa tehnyt kantelun tasa-arvovaltuutetulle, joka tutkii, ovatko Lohjan kesäsulku ja lakkautus laittomia.

Synnytys ei ole paikka säästää – se on paikka priorisoida inhimillisyyttä ja turvallisuutta. Lohjan synnytysosastoa ei olisi pitänyt sulkea, vaan tukea ja kehittää.

Haluan kiittää Lohjan henkilöstöä. Olette kultaa.

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu (kesk.).

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/8105642

Suomessa on nyt puolitoista vuotta ollut hallitus, jonka pääviesti on säästäminen, kaupunginvaltuutettumme Hilkka Hyrkkö kirjoittaa.

Onko meillä varaa ihan toisenlaiseen Suomeen?

Suomessa on nyt puolitoista vuotta ollut hallitus, jonka pääviesti on säästäminen. Moni aiemmin rakennettu ja vuosikymmenten saatossa kehitetty toiminta on nyt todettu liian kalliiksi ja se täytyy lopettaa ja sen myötä koituu säästöjä. Ei vielä tänä vuonna tai tämän hallituksen aikana, mutta tämän vastuullisen hallituksen näkemässä tulevaisuudessa.

Jokainen meistä katselee säästöpolitiikkaa omasta näkökulmasta. Meille lohjalaisille tärkeä on Lohjan aluesairaala ja sen tarjoamat palvelut. Niistä säästetään ja sillä siisti. Ei ole kuunneltu HUSin luottamushenkilöitä, ei ole kuunneltu henkilökuntaa, ei ole kuunneltu synnyttäjiä.

Toinen terveys- ja hyvinvointipalveluidemme tuottaja, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, on myös kovilla. Tälle alueelle se tietää ainakin Sammatin ja Karjalohjan terveysasemien lopettamista. Jo tähän mennessä on näkynyt selvästi esim lääkärin vastaanotolle pääsyn vaikeutuminen.

Näissä kummassakin tapauksessa näyttää ja kuulostaa, että myös meidän huolella rakennettu demokratia ja siinä luottamushenkilöorganisaatiot ovat muuttumassa tarpeettomiksi. Virkahenkilöt vetoavat säästöpakkoon ja esittelevät valtuustoille ja hallituksille toinen toistaan tiukempia talousarvioita. Luottamushenkilöiden tehtäväksi jää siunata nämä ehdotukset. Voi olla toista mieltä, mutta se ei muuta mitään.

Mietin, onko hallituksella riittävästi ymmärrystä ja kosketuspintaa paikallisten ja alueellisten rakenteiden päättäjiin? Tämä on nimittäin erittäin turhauttavaa ja rapauttaa vähitellen luottamushenkilöiden päätösvaltaa.

Paikallisdemokratia Suomessa on perua Ruotsin vallan ajoilta, kun käräjäkivillä alettiin pohtia pienen Suomen pitäjäkohtaisia asioita. Olemmeko valmiita hylkäämään nämä pitkään kehittyneet käytänteet?

Sitten paikallisesta globaaliin. Pieni Suomi on vuosikymmeniä ollut aktiivinen toimija kehitysyhteistyössä erityisesti Afrikan mantereella. Vanhin yhteistyökumppani on Kenia, jonka kanssa yhteistyö aloitettiin pian maan itsenäistymisen jälkeen 1960-luvulla.

Suomi tunnetaan luotettavana ja pitkäkestoista työtä tekevänä kumppanina eri kehitysyhteistyön kohdemaissa, vaikka meidän onkin ollut vaikea saada määrärahat tavoitetasolle.

Myös Somalia Kenian naapurissa on pitkäaikainen yhteistyökumppani. Viime vuosina rikkinäinen valtio on tarvinnut apua konfliktien sovittelussa, paikallishallinnon luomisessa ja toisaalta perustoimeentulossa ja terveydessä. Kaikkia näitä Suomi on ollut tekemässä, rauhantyöstä tyttöjen seksuaaliterveyden parantamiseen.

Somalit ovat myös Suomen kolmanneksi suurin maahanmuuttaja- ja maahanmuuttajataustainen ryhmä.

Nyt kehitysyhteistyö Somalian kanssa loppuu. Tässä hallituksen kertoma syy on, että somalien palautus kotimaahansa ei toimi Suomen toivomalla tavalla. Palauttaminen edelleen rikkonaiseen valtioon, jossa ei ole yhtenäistä valtiorakennetta ei ehkä ole niin yksikertaista kuin hallitus ajattelee.

Itärajan sulkemispäätös täytti vuoden. Sitä seurasi paljon rajumpi päätös eli lakiuudistus, jonka mukaan ihmiset voidaan jopa väkivalloin työntää takaisin Venäjälle, riippumatta siitä, mistä he ovat lähtöisin ja siitä, olisiko heillä oikeus turvapaikkaan. Tätä lakia on syystä kritisoitu ja keskeiset suomalaiset oikeustieteilijät ovat tästä hallituksen ja eduskunnan enemmistön kanssa toista mieltä. Tätä lakia ei ole toistaiseksi tarvinnut käytännössä koetella.

Kysymykseni kuuluu siis: onko meillä varaa murentaa demokratia ja ihmisoikeudet ja pitäisikö se kysymys esittää useammin?!

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu.

Viime kaupunginvaltuustokokouksessa käyty keskustelu Pusulan jääkiekkokaukalosta jatkuu Länsi-Uusimaan mielipidekirjoituspalstalla. Kaupunginvaltuutettumme Lotta Paakkunainen kirjoitti vastauksen Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtajan kirjoitukseen. Paakkunainen toteaa, että Pusulan kaukalon poistaminen on yksi esimerkki päätöksestä, joka on heikentänyt erityisesti lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia.

Jääkiekko tarvitsee kaukalon – liikunnan edistämisen painopisteet arvioitava uudelleen

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n ja kaupungin hallinnon työ liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi on kiistatta tärkeää. On kuitenkin syytä arvioida kriittisesti päätöksiä, joilla liikuntamahdollisuuksia kavennetaan. Pusulan kaukalon poistaminen on yksi esimerkki päätöksestä, joka on heikentänyt erityisesti lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia.

Jääkiekkoa ei voi pelata ilman kaukaloa – jää itsessään ei riitä tarjoamaan lajille välttämättömiä olosuhteita. Ilman kaukaloa turvallisuus kärsii, eikä peli ole mahdollista sen vaatimilla säännöillä ja rakenteilla. Tämä vaikuttaa suoraan poikien ja nuorten miesten liikkumiseen, sillä jääkiekko on laji, joka houkuttelee heitä erityisesti. Pusulassa kaukalon poistuminen on johtanut siihen, että moni poika, joka aiemmin pelasi aktiivisesti jääkiekkoa, on jättänyt liikkumisen kokonaan.

Vaikka kentän jäädyttäminen ilman kaukaloa on sinänsä hyvä perusratkaisu, se ei palvele kaikkia käyttäjiä tasapuolisesti. Kaukalo tuo paitsi turvallisuutta, myös mahdollisuuden pelata eri jääpelejä, jotka motivoivat erityisesti nuoria liikkumaan. Kustannussäästöihin vedoten ei pitäisi tehdä päätöksiä, jotka pitkällä aikavälillä heikentävät lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuutta – se kun voi johtaa kasvaviin menoihin esimerkiksi terveydenhuollossa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

Pusulan tapaus nostaa esiin kysymyksen siitä, ovatko liikunnan rahoituksen painopisteet kohdallaan. On tärkeää huomioida myös pienempien kylien ja alueiden tarpeet ja ymmärtää liikuntapaikkojen rooli yhteisöllisyyden ja lasten hyvinvoinnin tukemisessa. Pienilläkin investoinneilla, kuten uuden kaukalon hankinnalla, voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia.

Toivon, että Lohjan kaupunki ja Liikuntakeskus Oy harkitsevat liikunnan edistämisen ratkaisuja pitkäjänteisemmin ja tasapuolisemmin. Kaukalon kaltaiset perusinvestoinnit eivät ole ylellisyyksiä vaan välttämättömiä, jotta jääkiekko ja muut jääpelit voivat kukoistaa myös Lohjan reuna-alueilla. Liikkumisen edellytysten luominen ei ole vain kustannuskysymys – se on investointi tulevaisuuteen.

Virheiden välttely tai piiloutuminen epätäydellisten tietojen taakse ei palvele kaupunkilaisten etua, lohjalainen valtuutettu Lotta Paakkunainen kirjoittaa.

Voit lukea kolumnin 18.10.2024 julkaistusta verkkolehdestä: https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/7978811

tai alta:

Katse peiliin – Päätösten vastuu ja vaikutukset

iimeisin kaupunginvaltuuston kokous jätti pohtimaan, miksei virheitä haluta myöntää ja miksi päätöksenteossa vältetään syvällisempää itsetutkiskelua. Esitin, että koulujen lakkautusten vaikutuksia koskeva valtuustoaloitteen vastaus palautettaisiin uudelleen valmisteluun, sillä aloitetta ei oltu käsitelty riittävän kattavasti, eikä taloudellisia vaikutuksia arvioitu perusteellisesti.

Vaikka vastauksessa huomioitiin osittain taloudellisia vaikutuksia, kuten koulukuljetusten kustannuksia ja säästöjä, kokonaiskuva jäi vajaaksi. Lakkautusten vaikutukset lasten hyvinvointiin ja kyläyhteisöjen elinvoimaisuuteen sivuutettiin ja laskelmat koulukuljetusten sekä tyhjien kiinteistöjen ylläpidon todellisista kustannuksista olivat puutteellisia.

Tällaisessa tilanteessa on mahdotonta tehdä perusteltuja päätöksiä. Ilman kattavaa selvitystä lakkautusten taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista riskinä on, että päätökset nojaavat epätäydellisiin tietoihin. Nämä ovat merkittäviä päätöksiä, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Siksi on tärkeää tarkastella vaikutuksia laajemmin – ei vain taloudellisesti, vaan myös inhimilliseltä kannalta.

Virheiden välttely tai piiloutuminen epätäydellisten tietojen taakse ei palvele kaupunkilaisten etua. Onko niin, että valtuutetut eivät halua katsoa peiliin ja myöntää, että päätöksentekoon tarvitaan laajempaa selvitystä?

On huolestuttavaa, että valtuuston enemmistö katsoi, ettei perusteellisia laskelmia tai vaikutusten arviointeja tarvita. Päätöksenteon pitäisi kuitenkin perustua siihen, että ymmärretään päätösten kaikki seuraukset. Ilman kattavia selvityksiä lasten hyvinvoinnista, kyläyhteisöjen elinvoimasta tai taloudellisista realiteeteista, on vaikea väittää, että päätökset ovat aidosti harkittuja.

Päätöksenteko ei ole vain numeroiden pyörittelyä, vaan myös ihmisten arjen ja yhteisöjen huomioimista. Meidän on katsottava peiliin ja kysyttävä, teemmekö päätöksiä kaikkien kaupunkilaisten parhaaksi. Jos vastaus on epävarma, on aika pysähtyä, korjata suuntaa ja palata takaisin perusteellisemman selvityksen äärelle – juuri lasten ja perheiden hyvinvoinnin vuoksi.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu (kesk.).

Kaupunginvaltuutettumme Hilkka Hyrkkö kirjoitti Kirjoittajavieras-kolumnissaan Länsi-Uusimaa-lehdessä rauhan puhumisen tärkeydestä. Rauhan pitäisi päästä uudestaan median ja yleisen keskustelun asialistalle.

Rauhasta pitää puhua

Kirjoitan tätä YK:n Kansainvälisenä Rauhanpäivänä 21. syyskuuta. Tänä aikana rauha tuntuu saavan ihan liian vähän jalansijaa suomalaisessa ja kansainvälisessä keskustelussa.

Polttavimpina sotina meidän silmiimme ja korviimme tulee Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja jatkuvasti laajenevat taistelut Lähi-idässä.

Sota Ukrainassa on kestänyt kaksi ja puoli vuotta. Sen uhri on ennen kaikkea Ukraina ja siellä asuvat ihmiset, mutta myös koko Eurooppa ja kansainvälisen politiikan ja puolustuspolitiikan kautta koko maailma.

Me seuraamme päivästä toiseen tuhoisia iskuja ja toisaalta eri valtioiden ja niiden yhteenliittymien halua tai haluttomuutta tukea Ukrainaan. Vielä tässä vaiheessa useimmat länsimaat vakuuttavat, että Ukrainaa tuetaan niin kauan kuin sota loppuu.

Samat vakuuttelijat tietävät toki, että näin ei ole. Sodan hinta on Ukrainaa tukevien maiden kansantalouksille ja elintasolle sellainen kuorma, että sitä ei loputtomasti siedetä.

Luulisi, että kaikkien osapuolten ja niitä tukevien valtioiden intresseissä olisi rauha. Koska olette viimeksi kuulleet tai lukeneet rauhasta? Se ei tunnu nyt olevan ajankohtaista tai tavoiteltavaa. On tietysti selvää, että erilaisia tunnusteluja käydään ja kansainvälisen diplomatian verkostot ovat yhteyksissä keskenään ja sodan osapuoliin. Tämänkaltainen kulissityö ei kaipaa julkisuutta ainakaan alkuvaiheessa.

Mutta missä on rauhanliike? Meitä kaikkia koskettava, meille kaikille mahdollinen yleinen vaikuttaminen ja mielipide, joka pitää rauhaa aina sotaa parempana vaihtoehtona?

Rauhanpäivää edeltävällä viikolla Suomessa muistettiin 80 vuoden takaisen välirauhan syntymistä Neuvostoliiton ja Suomen välille. Siinä ei neuvoteltu, siinä saneltiin. Senkaltainen rauhanteko ei liene nykyään mahdollista.

Yle Areenassa on mielenkiintoinen yhteispohjoismainen keskustelu ”Pohjolan vastaus Putinin sotaan”. Siinä joukko Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan ministereitä ja asiantuntijoita pohtii Ukrainassa käytävän sodan vaikutuksia pohjoismaiseen käsitykseen sodasta ja rauhasta. Ruotsalaisen rauhanjärjestön puheenjohtaja Kerstin Bergeå muistuttaa meitä siitä, että Pohjoismailla on ollut merkittävä rooli monien konfliktien ratkaisussa ja rauhassa. Hänen mielestään viimeaikainen kehitys ja ennen kaikkea Suomen ja Ruotsin liittyminen NATOon on yksipuolistanut pyrkimyksemme. Nyt puhutaan sodankäynnistä ja turvallisuudesta, ei rauhasta ja sen mahdollisuuksista.

Rauhan pitäisi päästä uudestaan median ja yleisen keskustelun asialistalle.

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/7942461

Alue- ja kaupunginvaltuutettumme Lotta Paakkunainen kirjoitti Länsi-Uusimaa-lehden Kirjoittajavieras-kolumnissaan 25.6.2024 kesäkissoista.

Kesäkissa

Kesä on monille odotettua aikaa, täynnä aurinkoisia päiviä, lomamatkoja ja rentoutumista. Monissa perheissä kesä tarkoittaa myös eläinystävän, usein kissan, ottamista osaksi kesän riemuja. Valitettavasti tämä ilmiö tuo mukanaan synkemmän puolen: kesäkissat, joita hylätään kesän loputtua. 

Suomessa hylätään arviolta 20 000 kissaa vuosittain, mutta todellisuudessa määrä voi olla huomattavasti suurempi. 

Kesäkissat on paitsi eläinsuojelullinen myös eettinen kysymys. Jokainen kissa ansaitsee rakastavan kodin, huolenpitoa ja asianmukaista ravintoa. Hylätty kissa joutuu usein kärsimään nälästä, sairauksista ja petojen hyökkäyksistä. Lisäksi hylätyt kissat voivat aiheuttaa haittaa luonnolle tappamalla lintuja ja muita pieniä eläimiä. 

Miksi sitten niin moni kissa hylätään? Usein syynä voi olla tiedon puute tai välinpitämättömyys. Kissan ottaminen vaikuttaa helpolta ja houkuttelevalta ajatukselta kesän ajaksi, mutta monet eivät ota huomioon sen pitkäaikaista sitoutumista. Kissa voi elää jopa 15–20 vuotta ja sen hoitaminen vaatii aikaa, rahaa ja sitoutumista. 

Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan sekä valistusta että konkreettisia toimia. On tärkeää lisätä tietoisuutta kissojen hoidon vaatimuksista ja vastuullisesta lemmikinpidosta. Valmisteilla on kissojen rekisteri, joka voi olla yksi tärkeä askel oikeaan suuntaan, jotta hylkäämistä voidaan ennaltaehkäistä ja toisaalta, että hylätyt eläimet voitaisiin tunnistaa ja palauttaa omistajilleen. 

Toki aina voi myös olosuhteet muuttua ja on eläimenkin edunmukaista luopua siitä. Eläinsuojelujärjestöt tekevät arvokasta työtä kissojen auttamiseksi, mutta ne tarvitsevat lisää tukea ja resursseja. Paikalliset löytöeläinkodit ovat usein täynnä ja vapaaehtoiset tekevät työtä sydämestään auttaakseen kodittomia eläimiä. Meidän jokaisen panos on tärkeä – lahjoitukset, vapaaehtoistyö ja kissojen adoptointi löytöeläinkodeista voivat pelastaa monen kissan hengen. 

Kesäkissat eivät ole vain kausiluonteinen ongelma, vaan jatkuva haaste, joka vaatii yhteiskunnan huomiota ja toimia. Meidän on yhdessä tehtävä työtä sen eteen, että jokainen kissa saisi ansaitsemansa turvallisen ja rakastavan kodin – kesästä riippumatta. 

Kirjoittaja on lohjalainen aluevaltuutettu ja kaupunginvaltuutettu (kesk.)