Kategoria: Mielipiteet

Maapallomme on taistelussa ihmistä vastaan aseenaan virus. Ihmisiä on 7,7 miljardia ja maapallon kantokykyä koetellaan. On ennustettu, että pohjoisen leveysasteen maat tulevat tarjoamaan pääasiallisen elintarviketarjonnan maailmassa (Cline 2007). Miten se onnistuu? Nyt Suomen huoltovarmuutta koetellaan. Terveydenhuoltokapasiteetti on ollut painekattilassa, seuraavaksi on ruokahuollon vuoro. Kriisin välttämiseksi me tarvitsemme mm. maatiloille työntekijöitä. Onneksi jo nyt on nähty, että ainakin opiskelijat ja nuoriso ovat lähteneet maatilatöihin.

Taistelussa virusta ja sen seurauksia vastaan olemme pakotettuina pohtimaan uudelleen arvomme ja sosiaaliset suhteemme. On pohdittava miten elää jokapäiväinen arki, sillä paluuta vanhaan ei ole. Virusta vastaan asetetut rajoitukset koskevat meitä jokaista ja kukin ottaa ne vastaan oman elämäntilanteen kautta.

Tässä yhteiskunnan pysähtyneessä ajassa on syytä vilkuilla tulevaisuuteen. Jälleenrakentaminen on jo alkanut. Uudet toimintatavat ovat jo käytössä, vaikkakin niitä ei aina ehditä testaamaan. Uudet kokeilut ovat juuri sitä, mitä nyt tarvitsemme. Esimerkkinä Sysmän pappi piti pääsiäisjumalanpalveluksen virtuaaliviiksien kera ja pyysi tapahtunutta iloiten anteeksi. Taisi jumalanpalvelus saada ennätysyleisön. Kansallisen veteraanien päivänä Finlandia -hymni laulettiin tuhatäänisen virtuaalikuoron voimin eikä Manta tänä vappuna ainakaan rikkoudu, sillä se saa lakkinsa virtuaalisesti.

Upeaa uskallusta ja tavanomaisesta poikkeavia keinoja. Näitä kokeiluja kannattaa käyttää ennakkoluulottomasti ja rohkeasti, tätä Suomi tarvitsee. Virtuaalitapaamiset isovanhempien, ystävien, opettajien tai valmentajien kanssa. Palaverit valmistelluissa etäkokouksissa ja tavaroiden myynti käsityömessuilla netissä.

Kaikki tämä, ja lukematon määrä uusia toimintatapoja on syntynyt häkellyttävän lyhyessä ajassa. Ihmisten ja tavaroiden fyysinen liikkuminen on jumissa ja se näkyy. Maapallon suurten kaupunkien ilman- ja vedenlaatu on silmin nähden parantunut. Virus on osoittautunut tehokkaammaksi kuin mitkään ilmastosopimukset.

Nyt tarvitsemme pitkäjänteisyyttä ja uskoa tulevaan. Toivon että vuoden loppuun mennessä meillä ja maailmalla on uusi tapa toimia ja lopputuloksena on puhtaampi ja kestävämpi tulevaisuus.

Kirjoittaja on Karjalohja-Sammatti Keskustan paikallisyhdistyksen pj.

Uudet kokeilut ovat sitä, mitä tarvitsemme .

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/1661720

Poikkeustila on tuonut uusia näkökulmia ja toteutustapoja monille palveluille ja toimille. Olemme kuntalaisina, kansalaisina, perheinä, palvelun käyttäjinä ja tuottajina sopeutuneet, sopeuttaneet, venyneet. Moni palvelu on jäänyt pois, moni on muuttanut muotoaan ja monta uutta palvelua syntynyt.

Toiset meistä sanovat aikovansa jatkaa tällä oppimallaan tiellä, jossa käyttää enemmän aikaa vapaalle. Minä toivon, että pystyisin ottamaan tämän ajan opin hyödykseni ja oikeasti toteuttaisin samaa, enkä vain lähtisi rajoitteiden jälkeen suorittamaan entistä mallia, entistä kiivaammin.

MUTTA kuinka tällä hetkellä sujuu hiljaisimpien arki? Esimerkiksi omaishoitajien vapaat? Lastensuojelun asiakkaiden arki? Lapsiperheiden, joista on huoli, mutta jotka ovat saavuttamattomissa, koska ovat näkymättömiä, vielä.

Kuinka sujuu arki Wilman punaisten merkintöjen rinnalla? Oppilaalla, joka asuu kaukana koulusta ja on nälkäinen? Oppilaalla, joka kaipaa psykologia, mutta jolle sitä palvelua ei ole, koska ei ole psykologia? Tai joka kaipaisi kuraattorin kotikäyntiä?

Huoltajalla, joka päivät auttaa lapsiaan koulutehtävissä ja tekee illat töitä omien voimavarojen rajoilla? Huoltajalla, joka päivät tekee töitä ja illat auttaa lapsiaan koulutehtävissä voimavarojensa rajoilla? Huoltajan pulloa piilottavalla koululaisella? Omaishoitajalla, joka piilottaa omaa pulloaan? Omaishoitajalla, joka kaipaisi hänelle kuuluvaa vapaata, mutta jolle ei palvelua juuri nyt ole, koska poikkeustila?

Kotihoitajalla, joka jokaisella asiakkaan ovella hengähtää ja miettii vielä, onko suojautunut tarpeeksi, onko suojavarusteita vielä? Yrittäjällä, joka huolehtii perheensä toimeentulosta, mutta jonka tulot ovat romahtaneet?

Toivon, että pystyisin ottamaan tämän ajan opin hyödykseni .

EMME ole olleet tällaisessa tilanteessa, emme tiedä seurauksia ja meillä on monta avointa kysymystä. Meillä on monta hiljaista suorittajaa, piilottelijaa. On ongelmien väistäjiä ja kieltäjiä sekä heitä, jotka eivät tunnista ongelman olemassaoloa.

Heistä minä olen huolissani.

Kirjoittaja on äiti, lohjalainen kaupunginvaltuutettu ( kesk. ), lapsiasiahenkilö .

https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/1661725

Vuosi vuodelta voimakkaammin luonto ottaa minusta vallan. Kun valo lisääntyy ja päivä pitenee, luonto pakottaa minut seuraamaan itseään, tekemään havaintoja.

Tänä vuonna erityisen mielenkiintoisia ovat olleet jäät. Ohut, ihmistä kantamaton jääpeite on tullut Hormajärveen muutamankin kerran. Sitten on tullut lämmin, tuulinen ja sateinen päivä ja jäät helisevät lahteemme ja sitten ne ovat poissa.

Kovat tuulet ovat tänä talvena taanneet sen, että jäät eivät ole tulleet yksin. Niiden mukana on tullut kolme kalaverkkoa, kaksi laituria ja laskematon määrä muuta pienempää tavaraa.

Rannan sulaan laskeutuivat jo helmikuun lopulla ensimmäiset isokoskelot. Joutsenpariskunnat ovat käyneet jo moneen kertaan maistelemassa planktonia ja katsastamassa pesimispaikkoja. Perinteinen sorsaparikin on jo nähty.

Metsä on niin täynnä erilaisia ääniä, että päivä päivältä harmittaa enemmän, kun ei osaa äänen perusteella tunnistaa lintulajeja. Nyt voisi ruveta sitäkin harrastamaan.

Entäpä sitten sinivuokkojen paljous. Poikkeustalvi näytti ensimmäiset sinivuokot etelärinteellä jo kuukausi sitten. Nyt vuokkoja on jo paljon ja tutut paikat ovat kirjaimellisesti sinisenään.

Pähkinäpensaan siitepölytiedotekin annettiin ensimmäistä kertaa helmikuun puolenvälin paikkeilla ja kyllä pensaat olivat kukassa silloin jo täälläkin.

Perhoset lentelevät ja leppäkertutkin ovat heränneet. Ehkä havainnot entisestään keskittyvät luontoon, kun ihmiskontakteja on aiempaa vähemmän. Toisaalta vähäisyytensä vuoksi kaikki ihmiskontaktit ovat nyt arvokkaita.

Kylätiellä on nyt enemmän väkeä kuin muulloin. Mökkiläiset ovat tulleet koronaevakkoon ja pihoilla ja tonteilla ei vielä riitä kylliksi puuhaa. On lähdettävä kävelemään. Kaikki pysähtyvät juttelemaan. Kaikilla tuntuu olevan sama tarve hyödyntää rajalliset kontaktit.

Havahdun siihen, että kuulen puolison puhuvan omalla pihalla jollekin. Ystävät ja naapurit ovat jo aamupäiväkävelyllä. Nopeasti takki päälle ja lähes epätoivoinen parahdus: tulkaa takaisin. Minäkin haluan puhua!

Onneksi erilaiset sähköiset yhteydenpitovälineet tuovat tupaan ystävät, työ- ja harrastuskontaktit ja kokouksetkin. Olemme kaikki samassa poikkeustilassa ja se tuntuu yhdistävän ja lisäävän ymmärrystä.

Hyvä-paha media ruokkii tuntikausia ajantasaisilla tiedoilla. Ja onneksi ruokkii. Ajantasainen ja samansisältöinen tieto mahdollisimman monelle yhtä aikaa vähentää huhuja ja lisää turvallisuudentunnetta, ainakin minulla.

Hilkka Hyrkkö

Kirjoittaja on lohjalainen toimija ja toimittaja.

Tapahtuipa eräänä päivänä perheessämme, että kymmenvuotias sanoo isälleen keskustelun yhteydessä ”toivottavasti sä kuolet ennen mua”. Toivottavasti, toteaa isä. Hetken mietittyään isä jatkaa, että niinhän sen pitäisi mennä, mutta aina se ei mene niin.

Lasten suusta on totuttu kuulemaan yhtä ja toista. Hauskoja juttuja, vakavia pohdintoja, ihmeellisiä ihmetyksiä, iloja, suruja ja kiukun puuskiakin. Perheissä on erilaisia persoonia, eikä meidän perheemme ole poikkeus. Meillä puhutaan paljon, äänekkäästikin välillä. Toisinaan ollaan hiljaa, mutta kaikesta yritetään kuitenkin puhua.

Perheessämmeon keskusteltu kuolemasta ennenkin. Olemme keskustelleet lastemme kanssa avoimesti heidän isoveljestään, joka menehtyi jo ennen heidän syntymäänsä.

Olemme olleet avoimia lapsillemme myös isäni, eli lasten vaarin sairastuttua vakavasti. Kävin lasten kanssa viimeisen puolen vuoden aikana tiiviisti vaarin luona ja minä pyrin osallistumaan mahdollisimman paljon osaltani hänen saattohoitoonsa. Me keskustelimme lasten kanssa paljon saattohoidosta, siitä mitä se tarkoittaa, hyvän saattohoidon merkityksestä ja mitä tulee loppujen lopuksi tulee tapahtumaan.

Olen iloinen siitä, että lapsille on jäänyt vain hyviä, rakkaita muistoja vaarista ja he kokevat vaarin olleen tärkeä osa heidän elämäänsä. He osaavat vaarin lempisanontoja, ruokalorut ja huonoimmat vitsit. Mutta he myös muistavat, että on tärkeä surra.

Huomasin myös itselleni tärkeän asian. Samalla, kun puhuin lapsilleni isäni, heidän vaarinsa tulevasta menehtymisestä, tuli siitä minullekin helpompi kestää ja ymmärtää. Ja muistan, että joissain vaiheessa on annettava surulle tila.

En tiedä onko kuoleman arkipäiväistäminen hyvä vai huono asia. Jokaisella perheellä on oma tapansa käsitellä tai olla käsittelemättä asiaa, mutta meidän perheemme näkökulmaksi asiassa on muotoutunut se, että kuolema tulee vain kerran. Ja se tulee. Tärkein on elää ennen sitä.

Lotta Paakkukainen

Kirjoittaja on uussuurperheen äiti, lohjalainen kaupunginvaltuutettu.

John F. Kennedyn sanat: ”Älkää kysykö, mitä yhteiskunta voi tehdä minulle vaan, mitä minä voin tehdä yhteiskunnalle”, ovat totta ja toimivat tänäänkin. Ihmisen tasolla yhteiskunnan muoto arjessa on kunta, kotikunta.

Huomaamme sen olemassaolon silloin, kun joku meille tuttu asia on vaarassa. Lähikoulua uhkaa lakkauttaminen, lasta ei saa päiväkotiin, mummolle ei löydykään hoitopaikkaa. Emme huomaa sitä silloin, kun saamme influenssarokotuksen muutamalla eurolla, katuvalot palavat ja vesihanasta tulee kuumaa ja kylmää vettä ja vastaavasti viemäri vetää.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että julkisen sektorin palvelujen todelliset hinnat pitäisi kertoa meille ihmisille sellaisina kuin ne ovat, todellisina kustannuksina. Ei siksi, että tuntisimme syyllisyyttä vaan siksi, että ymmärtäisimme olla tyytyväisiä.

Me pohjoismaiset hyvinvointivaltiot olemme edelleen poikkeuksia maailmassa. Verorahoin rakennettu ja ylläpidetty julkinen sektori hoitaa meidät kehdosta hautaan. Me itse emme useinkaan näe rahaa ja kustannuksia. Emme myöskään näe sitä, että palveluita, hoitoa, kunnallistekniikkaa en tarvitse vain ja minä perheeni, vaan noin 46 500 muuta kuntalaista.

Kuntapolitiikka, jota olen nyt vuoden maistellut sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä, on sillä lailla terveellistä, että hintalaput ovat näkyvissä. Kerran kuukaudessa sote-lautakunnan kokouksessa katsomme, mikä on suunniteltujen menojen ja toteutuneiden kustannusten suhde.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suurimmaksi osaksi ihmisten tekemää työtä ja niinpä palkkakustannukset vievät tämän toimialan menoista suurimman osan. Samaan aikaan Lohjaakin koettelee hoitajapula, hammashoitajapula ja lääkäripula ja rahapula.

Jossain taustalla on monissa päätöksissä sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus, jota odotetaan toteutuvaksi kuntayhtymien, itsehallintoalueiden tai maakuntien toteuttamana. Tekeillä olevaan sote-ratkaisuun on upotettu terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiskerroin, hyte, joka tulisi uutena tekijänä valtionosuuksien kriteereihin ja toisi näin sotea toteuttaville lisää valtiontukea. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö toteaa, että ko summa on kuitenkin aika pieni. Rahat täytyy saada riittämään tulipa sote tai ei.

Reilun vuoden päästä on kuntavaalit. Suosittelen kaikille ehdokkuutta. Se avaa ikkunan niihin pieniin askeliin, mitä kunnassa otetaan joka päivä kuntalaisten hyväksi.

Hilkka Hyrkkö

Kirjoittaja on lohjalainen toimija ja toimittaja.

Lohjan Kylät järjesti 15.1. Yhdessä kohti vetovoimaisempaa Lohjaa -tilaisuuden. Laurentius-saliin saapui n. 150 osallistujaa. Kuulimme mm. Sitran tutkimuksista tulevaisuuden megatrendeistä, ministeri Anu Vehviläisen johdolla sekä kyläaktiivin Petri Honkalan että kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalon mietteitä. Hyvin kiinnostavaa antia oli myös yleisön ääni.

Millainen on vetovoimainen Lohja? Olemme monella mittarilla tappiollinen kunta, siksi meidän tulee houkutella ja koukuttaa kaikin keinoin ihmisiä ja yrityksiä alueelle. Ko. tilaisuudesta Länsi-Uusimaa kirjoitti mm. takarivin äänestä, joka oli tuonut esille hevostalouden merkittävyyden ja mahdollisuudet vetovoimatekijänä Lohjalla.

Tiedättekös että hevostalousyritykset työllistävät saman verran kuin koko Lapin matkailu yhteensä. Eli 7000 henkilötyövuotta mikä vastaa 14 500 ihmisen työpaikkoja. Kyse ei siis ole aivan pienestä toimialasta.

Hevostalouden kerrannaisvaikutukset ja etenkin sen alueellinen merkitys ovat mittavat. Ala tuo verotuloja yritys-, palkka- ja arvonlisäveroina. Toimiala myös ostaa tiloilta rehua yli 50 miljoonan euron arvosta (heinä ja kaura). Yksi hevonen siis ostaa 1,6-1,8 euroa kauraa ja heinää vuorokaudessa, mikä on kaksinkertainen summa verrattuna suomalaisen kuluttajan keskiarvoon.

Suomen 75 000 hevosen ostovoima vastaa 340 000 ihmisen ostovoimaa. Eli yksi hevonen ostaa 4,3 ihmisen edestä hyödykkeitä. Jos arvioimme että Lohjalla on nykyään 1200 hevosta, se vastaa yli 5000 ihmisen ostovoimaa! Tämä on luku mitä voimme helposti Lohjalla nostaa.

Summa, summarum. Hevostaloudella on suuret kerrannaisvaikutukset ja mittava aluetaloudellinen merkitys. Suorat ostot ovat heinä, kaura, rehut, varusteet, koulutus, päivittäinen hoito, kengitys, eläinlääkäri jne. Välilliset tekijät ovat raviurheilu, hevosjalostus, hevostallit, ratsastuskoulut, tapahtumat, kilpailut, kuntouttavat toiminnot, vähittäiskaupat, bensa-asemat, auto- ja trailerikauppiaat, vain muutamia mainitakseni.

Hevostalous on ala, jonka potentiaalia ei kannata väheksyä sillä se työllistää ja tuo rahaa. Kaiken muun taloudellisen hyvän lisäksi hevonen tuottaa meille psyykkistä hyvinvointia, elävöittää yhteisöä ja tuo ihmiset yhteen luoden kestäviä ystävyyssuhteita. Käyttäkäämme tätä vetovoimatekijää hyväksemme.

Anu-Maria Sandelin

Kirjoittaja on Karjalohja-Sammatti Keskustan paikallisyhdistyksen pj.