Vaikka huutolaisuus kiellettiin vuonna 1923 vielä 1940-luvulla jotkut kunnat antoivat huutokaupassa köyhän perheen lapsen talouteen, joka pienintä korvausta vastaan järjesti hänelle ylläpidon vuodeksi kerrallaan. Lasten kauppatilaisuudet jättivät monen lapsen mieleen unohtumattoman häpeän. Lapsuus jäi elämättä. Jokainen lapsi kaipaa hyväksyntää ja rakkautta, huutolaislapsi jäi yleensä ilman. Kuinka he aikuisina osaisivat osoittaa sitä omilleen?
Isovanhempani saivat evakkokäskyn. Kun käsky evakkoon tuli, oli pappani rintamalla ja raskaana oleva (odotti äitiäni) mummuni lähti evakkoon siskonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Taakse jäivät omakotitalo koirineen kaikkineen. Niistä ajoista ei ole haluttu puhua, ei äidilleni, eikä varsinkaan lastenlapsille. Yleensäkään menneestä ei ole haluttu puhua. Lasten kysymykset hiljennettiin.
Evakkomatka on varmasti ollut raskas ja vaikea. Evakkolapsen, vaikkakin vielä syntymättömän, jälkeläisenä näen siitä aiheutuvan edelleen jälkiä elämään. Oma äitini näkee vieläkin painajaisia sotakoneiden pelosta ja pakenemisesta maastoon. Kuinka kaikki tämä on vaikuttanut myös elämään arkipäivän teoissa ja ajatuksissa? Tuolloin on varmasti tehty parhaansa, jotta on suojattu oma kansa ja perheet ovat ajatelleet lastensa parasta, mutta me evakkolasten lapset ja huutolaislasten lastenlapset maksamme tästä hintaa. Jokainen omalla tavallamme. Se on vaikuttanut meidänkin elämämme kulkuun.
L-U (29.12.2019) kertoi Ruotsiin lähetetyn sotalapsen karusta paluusta Suomeen. Artikkeli oli kuin suoraan oman äitini kertomaa. Ruotsissa rakastava perhe, ainoa, jonka lapsi tuntee. Lapsi lähetetään kotiin, vieraaseen perheeseen, lapsi ei puhu sanaakaan suomea, koulussa kiusataan, haukutaan, jahdataan kepein ja kivin, eivätkä omat vanhemmat osaa suhtautua lapseen. Lapsi ei saa mallia rakastavasta vanhemmuudesta. Parhaansa hän yrittää itse, mutta osittain toimii opitun mallin mukaan.
Me maksamme edelleen hintaa lähihistoriastamme, meillä on painava vastuu oppimastamme ja totisesti toivon, että olemme siitä oppineet. Lapsen oikeuksien kunnioittaminen on ihmisyyden tärkein perusta.
Lotta Paakkunainen
Kirjoittaja on huutolaislapsen lapsenlapsi, sotalapsen lapsi ja lohjalainen kaupunginvaltuutettu (kesk).