Kuinka hyvin tunnet luottamushenkilösi?
Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua paremmin heihin, sillä aloittamamme Tunne luottamushenkilösi-sarja jatkuu. Tällä kertaa haastateltavana on kaupunginhallituksen jäsen Päivi Alanne.
1) kuka olen ja toimielin
Olen Päivi Alanne, asun mieheni kanssa Järvenpään kylässä, jossa meillä on maatila. Meillä on kolme aikuista lasta, jotka asuvat jo muualla. Ammatiltani olen puutarhuri ja työskentelen taimimyymälässä Lohjalla. Olen Lohjan kaupunginvaltuutettu, hallituksen jäsen ja lisäksi Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön puheenjohtaja
2) miksi politiikka
Politiikka on keino vaikuttaa asioihin.
3) mikä minulle on tärkeää
Perhe, läheiset
4) harrastukseni
Politiikkaa ei voi enää sanoa harrastukseksi, mutta töiden jälkeen ei juuri muulle jää aikaa. Kuntosaliharjoittelun aloitin viime vuonna ja se on hyvin koukuttavaa. Puutarhanhoitoon haluaisin käyttää enemmän aikaa, ehkä joskus🌱
5) kahvi vai tee
Kahvi mustana ja ilman sokeria
6) maito vai kauramaito
Maito