Tunne kunnallisjärjestön hallitus – Liisa Jääskeläinen

Kuinka hyvin tunnet luottamushenkilösi sarjamme jatkuu. Nyt on vuorossa kunnallisjärjestön hallitus ja sinulla on mahdollisuus tutustua paremmin heihin. Sarjaamme jatkaa järjestömme sihteeri, Liisa Jääskeläinen.

1) kuka olen ja toimielin

Olen Liisa Jääskeläinen, yli 40 vuotta opetusalalla ja 28 vuotta rehtorina toiminut vapaaherrattareksi siirtyvä Nummen ja Pusulan alueen asukas. Politiikan puolella toimin Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön ja Pusulan paikallisyhdistyksen sihteerinä sekä keskusvaalilautakunnan jäsenenä.

2) miksi politiikka

Koulutukseltani olen peruskoulun luokanopettaja ja historian aineenopettaja. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja kiinnostanut minua jo luontaisesti opiskeluni pohjalta. Vastuunotto, yhteisölliset näkökulmat ja yhteiskuntamme tulevaisuus ovat olleet osa työtäni ja samalla kiinnittäneet minua myös poliittiseen toimintaan. Minua kiinnostaa poliittiset asiat sekä paikallisella tasolla että valtakunnallisesti sekä globaalisti. Poliittisten päätösten takana on yleensä laajoja asioita, joilla on pitkät juuret päätösten vaikutuksista puhumattakaan. Syy – ja seuraussuhteet  ovat väistämättömiä kaikissa asioissa. Nämä asiat kiinnostavat minua.

3) mikä minulle on tärkeää.

Minulle on tärkeää oman perheen lisäksi yhteisöt, jossa elämme, niiden  hyvinvointi sekä elämän jatkuvuus. Luonto ja ympäristömme ovat elämän lähtökohdat, joiden eteen teen töitä joka päivä. Lapset, nuoret ja ikääntyvä polvi ovat sydäntäni lähellä olevia asioita kuten myös puutarhan rakentaminen ja hoito. Ne ovat vahvasti osa elämääni. Toimin alueeni erilaisissa järjestöissä, jotka kaikki toteuttavat itselleni tärkeitä elämän arvoja. Pitkän virkauran jälkeen minulla on mahdollisuus keskittyä näiden, itselleni tärkeiden asioiden parissa toimimiseen entistä enemmän.

4) harrastukseni

Minulla on useita erilaisia harrastuksia, jotka liittyvät yhdistystoimintaan ja kulttuurin alueisiin. Toimin Keskustan puoluetoiminnan  lisäksi Mannerheimin lastensuojeluliitossa, Lohjan puutarhayhdistyksessä, Pusulan aluetoimikunnassa ja Lohjan Kylät-yhdistyksessä sekä Pusula-seurassa. Näiden lisäksi elämääni rikastuttaa eri taiteiden alueet, joista tärkeimpiä ovat kirjallisuus ja musiikki.

5) kahvi vai tee

Aamulla kahvia ja sen jälkeen teen eri laadut.

6) maito vai kauramaito

Ihan ehta maito kaura-allergiasta johtuen.