Tunne luottamushenkilösi – kunnallisjärjestön hallitus – Markus Kinnunen

Kuinka hyvin tunnet luottamushenkilösi – sarjamme jatkuu. Nyt on vuorossa kunnallisjärjestön hallitus ja sinulla on mahdollisuus tutustua paremmin heihin. Sarjaamme jatkaa järjestömme hallituksen jäsen Markus Kinnunen.

1) kuka olen ja toimielin
Olen Markus Kinnunen Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön hallituksen jäsen ja Keskustan Lohjan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.Asun Lohjan Vappulassa yhdessä vaimoni ja 3 lapseni kanssa.  Meillä asuu myös Toy-villakoiramme Säde. Työskentelen pankissa sijoitusasiantuntijana.

2) miksi politiikka
Olen ollut nuoresta pojasta lähtien kiinnostunut taloudesta, yrittäjyydestä ja vaikuttamisesta.Minua on aina myös kiehtonut seurata yhteiskunnallista keskustelua, ulkopolitiikkaa ja yleisesti sitä mitä ympärillämme tapahtuu.Jossain vaiheessa 2000 -luvun alussa minua pyydettiin mukaan poliittiseen järjestötyöhön ja siitä se sitten lähti. Haluan vaikuttaa asioihin, joilla on elämänpiirissä ja yhteiskunnassa merkitystä. Olen huomannut, että vaikutusvalta ja luottamus ansaitaan tekemällä yhteistyötä ihmisten kesken sekä kunnioittamalla muita ja muiden mielipiteitä.

3) mikä minulle on tärkeää
Terveys ja läheiset ihmiset.  Toivottavasti saamme elää ja kasvattaa lapsemme turvallisessa ilmapiirissä. Poliittisesti pidän tärkeänä terveen julkisen talouden ja elinkeinopolitiikan, sillä ainakin nuo kaksi osa-aluetta on oltava kunnossa, että elinvoima muutoin säilyy ja vahvistuu.


4) harrastukseni
Luonnollisesti vaikuttaminen on myös yksi harrastukseni sekä toimiminen yleishyödyllisen säätiön kautta lasten- ja nuorten hyvinvoinnin parhaaksi. Pyrin myös pitämään huolta kunnostani mm. ulkoilemalla ja kuntoilemalla. Pienriistan metsästys ja luonto ovat lähellä sydäntäni.


5) kahvi vai tee
Kahvi on ykkönen, mutta tee on juomani iltapalalla.


6) maito vai kauramaito

Maitoa kohtuudella ja kauramaitoa hyvin harvoin.