Maittila onnistui rohkeudellaan ja sinnikkyydellään puhkaisemaan hallintokulttuuriin reiän, josta voisimme korjata Lohja-laivan suunnan. Ei Paloniemen asiassa ole kyse vain maksamattomista laskuista. Ei jälkipyykkiä pestä vain suunnittelemalla maksuaikataulua Intercolille tai etsimällä viranhaltijoiden tehtävänjaosta virhettä. Tässä on kyse ennen kaikkea virkavastuusta, poliittisesta vastuusta, luottamuksesta ja koko päätöksentekokoneiston toiminnasta Lohjalla. Kyse on hallintokulttuurista tai siitä, kuinka pielessä se kulttuuri on.
Kirjoitin jo 2.10.2018 Länskäriin kriittisen suorasanaisen kirjoituksen Paloniemen tapauksesta. Sitä ennen olin jo koko syksyn yrittänyt omalta pieneltä poliittiselta jakkaraltani korjata tapahtumien kulkua, ja herättää muita valtuutettuja turvaamaan veronmaksajien etua. Esille tuomani asiat eivät vakuuttaneet kuin muutaman valtuutetun, joista Toni Hägg on ollut aktiivisin Paloniemi-kriitikko. Hallituksessa myös Maittila ja Alanne ovat vastustaneet ”yhteistä tahtotilaa”. Vetovoimalautakunnassa Eija Hasu on taistellut lain puolesta. Epäkohdat ovat olleet kaikkien tiedossa jo pitkään.
Politiikan ulkopuolelta Erkki Huikari on tehnyt hartiavoimin töitä saadakseen poliitikot ymmärtämään, mitä on ollut meneillään. Ympäristöyhdistyksestä tehtiin syyttä syntipukki, kun Intercolin sirkuskuvio alkoi näkyä selvemmin. Faktojen, lain ja veronmaksajan edun edistäminen tässä asiassa on ollut kivistä ja sisukkuutta vaativaa.
Olen yksi niistä, joille Paloniemen asiassa on suoraan valehdeltu. Viranhaltijoiden tiedon pimittäminen ja väärän todistuksen antaminen on johtanut luottamuspulaan, jonka korjaaminen on vaikeaa. Valehtelu on meillä toki tavanomaista ja sitä katsotaan yleisesti läpi sormien. Paloniemen tapaus ei ole erikoinen tai yllättävä. Yllättävää on nyt se, että eturivin poliitikot tarttuvat epäkohtaan.
Nyt kun lopulta hallituksen puheenjohtaja heräsi ja käänsi kelkan suunnan, on muidenkin valtuutettujen turvallista asettua etsimään syyllistä tai virhettä. Arvaan, että rangaistus ja sen saaja on jo sovittu. Ehkä tukea tähän haetaan Kuntaliiton konsultilta, sillä valtuuston puheenjohtajalla on luonnollisesti sinne hyvät yhteydet. Sopiminen ja kabinettineuvottelut ovat tavallinen asianhoitomenetelmä. Sekin on valitettavasti osa hallintokulttuuriamme. Paloniemen asiassa on näkyvissä vain jäävuoren huippu, ja isot pojat tekevät kaikkensa, ettei vuori itsessään tule näkyviin.
Kirsi Ferin (kesk), palvelutuotantolautakunnan jäsen, varavaltuutettu