Lotta Paakkunainen: Mielipidekirjoitus Länsi-Uusimaa 27.3.2021: Lastensuojelun lisämääräraha valtuustossa

Viime viikon valtuustokokouksen lastensuojelun lisämäärärahapäätöksestä uutisoitiin Länsi-Uusimaassa otsikolla: ”Lohjan lastensuojelu sai valtuustolta lisämäärärahan, tiedonkulkua moitittiin – ”Valtava palvelutarve ei ole voinut tulla viranhaltijoille yllätyksenä”

On harmittavaa, miten tärkeä näkemys menee ohi toimittajalta. Mutta se taitaa olla hyvä osoitus myös siitä, että miksi se on mennyt myös luottamushenkilöitä ohi, vaikka siitä on puhunut vaikka kuinka paljon. Minun puheenvuorostani oli nostettu Koskelan esimerkki, vaikka enemmän puhuin luottamushenkilöiden vastuusta. Valtuustoon tieto AVIn huomautuksesta on tullut jo vuonna 2019. Tuolloin sanoin, että lastensuojelussa on säästetty ja ne säästöt tulisi laittaa lastensuojelun edelleen kehittämiseen ja ennaltaehkäisyyn. Esitykseni kaatui valtuustossa. Sen jälkeen huomautuksia on tullut lisää. Esitin jo lokakuussa lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa lastensuojeluun sosiaalityöntekijöiden lisäämistä. Silloin puhuimme kriisistä. Esitykseni hyväksyttiin äänin 7-6. Sdp, kokoomus, rkp ja kd vastustivat. vs. Hyvinvointijohtaja, kd ja sdp jättivät eriävät mielipiteet, perusteena vaikea taloudellinen tilanne. Nyt heidän, jotka kauhistelivat tiedonkulun huonoutta ja lasten tilannetta puheenvuorot nostettiin ”moittivina”, heidän puheenvuorot, jotka ovat vastustaneet järjestäen parannuksia lastensuojelun tilanteeseen talouteen vedoten ja yhden ryhmän puheenvuoro, joka jätti eriävän mielipiteen vedoten taloudelliseen tilanteeseen. Tuolloinkin oli kyseessä hädänalaisimmat.

https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/4018106?fbclid=IwAR11KkT556pr6McluHoqVKXBbayXG7Y7lMDxnQrr4CvCCzfV9Gx0lj6-MiE

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa, kuten muissakin lautakunnissa meidän tulee seurata talousarvio toteutumista ja talouden tunnuslukuja. Saamme lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa myös tietoa lastensuojelun avainluvuista, kuten lastensuojeluilmoitusten määristä ja sijoitusten määristä. Tämä kaikki on ollut myös luvuissa näkyvillä. Näistä olemme keskustelleet. Nämä tiedot ovat olleet luottamushenkilöiden saatavilla. Sen lisäksi, että nämä tiedot ovat olleet käden ulottuvilla, olen myös tutustunut muihin materiaaleihin ja ollut asiantuntijoihin yhteydessä. Ehkä olen ollut enemmän tiedon äärellä, mutta nämä tiedot olen myös lautakunnan tietoon tuonut.

Olin sen verran harmissani siitä, että pitkän ryhmäpuheenvuoroni tärkeä sanoma, jossa peräänkuulutin luottamushenkilöiden vastuuta lastensuojelun tilasta jätettiin huomiotta.

Tilanne ON OLLUT luottamushenkilöiden tiedossa, olen lautakunnan kokouksissa vuosien ajan tuonut tilanteen esille sekä valtuustokokouksessa jo 9.10.2019 puhuin tästä, tuolloin Katri Kalske haastattelussaan lehdessä toteaa, että Paakkunaisen esitys on vähän hassu (https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/1268765). Toki viranhaltijat ovat vähätelleet ja selittäneet tilannetta parhain päin ja vaikka jopa talousluvut ovat osoittaneet lastensuojelun kriisiytymistä, ovat luottamushenkilöt olleet sokeita ja kuuroja asialle.

Sdp ja kok olivat pöyristyneitä kokouksessa tilanteesta, mutta samat ryhmät ovat olleet vastustamassa esitystäni resurssien lisäämisestä ja tuolloin on ollut jo aika paljon tietoa tilanteesta. Nyt keskityttiin siihen, miten he antavat noottia viranhaltijoille, mutta unohdetaan se, että he ovat mahdollistaneet sen. NO, oli miten oli. Pääasia on, että vihdoin päätös on tehty, mutta päätösesitys olisi voinut olla suuremmalle resurssien lisäämiselle.

Mielipidekirjoitukseni Länsi-Uusimaassa asiasta (myös alla): https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/4059001

Valtuustokokouksessa puheenvuorostani oli nostettu Koskelan esimerkki, vaikka enemmän puhuin luottamushenkilöiden vastuusta. Valtuustoon tieto AVIn huomautuksesta on tullut jo vuonna 2019. Tuolloin sanoin, että lastensuojelussa on säästetty ja ne säästöt tulisi laittaa lastensuojelun edelleen kehittämiseen ja ennaltaehkäisyyn. Esitykseni kaatui valtuustossa. Sen jälkeen huomautuksia on tullut lisää.

Lohjan kaupunki ei ole pystynyt noudattamaan viimeisten vuosien aikana kertaakaan lakisääteisiä lastensuojeluilmoitusten käsittelyn ja palvelutarpeen arvioinnin laadinnan määräaikoja.

Lastensuojeluilmoitusten ja -asiakkuuksien määrä on suuri ja asiakkuuksien pituudet kasvavat. Lastensuojeluun myös osoitetaan asiakkaiksi lapsia, jotka eivät sinne kuulu, mutta jotka jäävät ilman palvelunohjausta ja jäisivät muuten ilman apua.

Avin joulukuun 2020 huomautukseen kaupunki vastaa: ”Lohjan kaupunki toteaa, että Lohjan lapsiperheiden sosiaalipalvelut aikoo esittää vuoden 2021 talousarvioon usean uuden sosiaalityöntekijän viran perustamista” sekä ”Lohjan lapsiperheiden sosiaalipalvelut on esittänyt vuoden 2021 talousarvioon kuuden uuden sosiaalityöntekijän viran perustamista. Lisäksi on esitetty 3,5 sosiaaliohjaajan vakanssin lisäystä.” Näin talousarvioesityksessä ei lue. Joitakin virkoja on muutettu sosiaaliohjaajien ja perheterapeuttien viroiksi.

Esitin jo lokakuussa lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa lastensuojeluun sosiaalityöntekijöiden lisäämistä. Silloin puhuimme kriisistä. Esitykseni hyväksyttiin äänin 7-6. Sdp, kokoomus, rkp ja kd vastustivat. vs. Hyvinvointijohtaja, kd ja sdp jättivät eriävät mielipiteet, perusteena vaikea taloudellinen tilanne.

Meidän on turha kauhistella Helsingin toimia ja leikkauksia, Lohjalla leikkaaminen on tehty säästämällä lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan talousarviosta. Säästetyt rahat (750 000€ vuonna 2019 ja 2,4 miljoonaa vuonna 2020 €) on siirretty sotelautakunnalle.

Tällä hetkellä Lohjalla on kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia 46. Parhaassa tapauksessa tämä nyt päätetty 230 000 euron lisämääräraha johtaa siihen, että pystyttäisiin tällöin edes välttämään 2-3 lapsen sijoitusta, on tämä lisämääräraha jo säästetty.

Keskiviikkona valtuustossa tekemämme lisämäärärahapäätös on hyvä alku. Se olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Tässä ei ole kyseessä vain se, että luottamushenkilöille ei ole tuotu tarvittavaa tietoa. Kyseessä on myös se, mikä on luottamushenkilöiden vastuu ja mitä heillä on ollut vaakakupissa.

Toivon, että tämän jälkeen lastensuojelun kriisin vähättely on mennyttä aikaa.

Lotta Paakkunainen (kesk.), kaupunginvaltuutettu, jäsen lasten, nuorten ja perheiden lautakunta

https://wordpress.com/post/lottapaakkunainen.com/5929