Ehdokasesittely: Lotta Paakkunainen

Olen syntynyt Vantaalla ja lapsuuteni asunut eri puolilla Helsinkiä, pääkaupunkiseutua ja Uuttamaata. Perheemme muutti usein ja koulut vaihtuivat kahden vuoden välein. Perustaessamme omaa perhettämme mieheni kanssa muutimme monen mutkan, kaupungin ja kunnan kautta Nummi-Pusulaan, Lohjalle.

Perheenäitinä minulle tärkeää on lasten turvallisuus ja perheiden hyvinvointi. Monetkaan asiat eivät ikävä kyllä tapahdu hetkessä ja uskonkin sinnikkyyteen. Tämän opin ihan kantapään kautta, kun pyrin aktiivisesti pitämään päättäjien ja kuntalaisten muistissa Nummen kirkonkylän Nummentien (nykyään Oilaantie) vaarallisuudesta ja kevyenliikenteen väylän tarpeellisuudesta monen vuoden ajan. Koska liikenneturvallisuudenkin parantaminen on hidasta, halusin tehdä jotain itse heti lasten koulumatkan turvallisuuden parantamiseksi ja aloin keräämään eka- ja tokaluokkalaisille heijastimia tai heijastinliivejä koulun alkuun. Viime vuodet olen kerännyt ekaluokkalaisten lisäksi eskareille tokaluokkalaisten sijaan, sillä eskarit rinnastetaan ekaluokkalaisiin ja he kävelevät samoja matkoja, samoja kouluteitä. Ensimmäiset heijastinten saajat ovat päättäneet jo (2018) peruskoulun. Oilaantien liikenneturvallisuuden parantaminen kirkonkylällä on aloitettu syksyllä 2016 ja se valmistui syksyllä 2018.

Kaikessa tekemässäni pyrin olemaan täysillä mukana ja sitoudun aina vahvasti tekemisiini ja lupauksiini. Olen suorittaja, jolle työtavat ovat yhtä tärkeitä kuin päämäärä. Asiat tulee tehdä oikein, omistautuneena, kiinnostuneena ja laaja-alaisesti mietittynä, toisinaan tunne on vahvasti mukana.

Perheenäitinä olen oppinut kuuntelemaan ja se on erittäin tärkeä taito päätettäessä yhteisistä asioista ja alueen kehitystyötä tehdessä. Kaikkien mielipide on yhtä tärkeä.

Muutimme silloiseen Nummi-Pusulaan (nykyään osa Lohjaa) pääkaupunkiseudulta kymmenisen vuotta sitten ihastuttuamme Pitkäjärven ympäristöön. Löysimme ihanan talon, jossa miehelläni riittää remontoitavaa todennäköisesti vielä monta vuotta.

Perheeseeni kuuluu yrittäjä-aviomies, hänen kolme tytärtään (31v, 27v ja 24v) ja meidän viisi yhteistä (16v, 15v, 13v ja 11v) lastamme. Ensimmäinen yhteisemme menehtyi 5 viikon iässä vakavaan sydänvikaan, jota ei raskausajan seuloista huolimatta huomattu. Hän on joka päivä kuitenkin läsnä ajatuksissamme.
Perheessämme peuhaa myös ranskanbuldoggi Laku, kompostista pelastettu Soloksi nimetty kissa ja punainen kissa, oikea termiitti, joka sai nimekseen Luke (pitäisi olla kyllä sintti tai ahnepossu) sekä uusimpana tulokkaana pieni pölypallo, kissa nimeltä Jabba.

Olen toiminut lukuisissa vapaaehtoistehtävissä, kuten Nummen aluetoimikunnan puheenjohtajuus ja viestintävastaavan tehtävä, monitoimijatalon kehittämistyöryhmän ja alueellisen lape (lapsi- ja perhetyön muutos)-työryhmän jäsenyys sekä aluetoimikuntien johtokunnan varapuheenjohtajuus, lähidemokratian kehittämistyöryhmän jäsenyys ja kouluverkon vaikuttajaraadin puheenjohtajuus sekä LOKOVA ry:n (Lohjan koulujen vanhemmat) puheenjohtajuus. Vapaaehtoistoimistani Lokovan pesti päättyi viimeisimpänä, 27.2.2020. Tästä tunsin haikeutta, mutta koin, että Lokovan työ on niin arvokasta ja tärkeää, että sen työn kehittymisen eduksi muutos on hyvästä ja uusi puheenjohtaja tuo juuri sitä! Lokova sai uuden, todella innokkaan ja idearikkaan puheenjohtajan ja tästä olen kiitollinen. Näiden lisäksi toimin Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläänä, Kyyry ry:n hallituksen varajäsenenä sekä yhden vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana.

Uuden valtuustokauden (2017-2021) alun olin varavaltuutettuna, kunnes 13.2.2019 Inkeri Kangas jätti luottamustehtävänsä ja toimin loppukauden kaupunginvaltuutettuna. Tämän lisäksi toimin lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan jäsenenä ja alueiden johtokunnan jäsenenä valtuustoryhmän edustajana sekä varajäsenenä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, lisäksi toimin Keskustan valtuustoryhmän sihteerinä.  Tämän lisäksi olen lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan lapsiasiahenkilö ja sote-lautakunnan edustaja omaishoidon neuvottelukunnassa.

Vastaanotin kaikkien aikojen toiseksi nuorimpana äitinä äitienpäivänä vuonna 2016 Tasavallan Presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Tätä suurta kunniaa minulle oli esittänyt Kouluverkon vaikuttajaraadin jäsenistö työstäni Lohjan lasten ja nuorten, kouluverkon vaikuttajaraadin ja Oilaantien liikenneturvallisuuden parantamisen hyväksi.

Kunniamerkki on huomionosoitus kasvattajana tehdystä arvokkaasta työstä.

Olen hyvin kiitollinen ja hyvin otettu. Toivon olevani kunnianosoituksenne arvoinen ja pyrin edelleen olemaan sen arvoinen.