Ehdokasesittely: Aarni Varjonen (sit.)



Olen syntyisin Nummen pitäjästä, ja parinkymmenen kaupunkivuoden jälkeen palannut tänne Ylä-Lohjalle vuosituhannen alussa. Asun vaimon ja kahden kissan kanssa, kaksi poikaa asuu jo omillaan.
Olen mukana perheyrityksessä kirjanpitäjänä, ja toinen elämänmittainen puuhastelu laulunteon saralla on myös edelleen osa elämääni. Harrastuksina on muun muassa Westminsterin parlamentin seuraaminen ja karikatyyrien piirtäminen.


Poliittisesti olen liberaali maalainen. Näen maailman avarana, vaikka olen hyvin viehtynyt paikalliseen elämään. Maalla asumiseen olen aina tarvinnut tietyn yhteyden johonkin laajempaan. 70-luvulla sen yhteyden loivat kirjasto ja C-kasetit, tällä vuosituhannella digitalisaatio on mahdollistanut yhteydet vielä laajemmin. Aine toimii paikallisesti, henki globaalisti.


Politiikka kiinnostaa, koska tässä yhteiskuntajärjestelmässä me päätämme yhteisesti, kuinka meitä yksilöinä rajoitetaan, kuinka meitä rahastetaan ja rahoitetaan, mitä oikeuksia ja palveluja meille annetaan.
Kunnallispolitiikassa olen ollut mukana aiemminkin, yhden kauden valtuustossa edesmenneessä Nummi-Pusulan kunnassa. Tiedän, että kuntademokratia on hidasta, kallista ja turhauttavaakin. Se on kuitenkin tasapuolisin väylä viedä hyviä ehdotuksia eteenpäin. Byrokratian plussapuoli on se, että se pyrkii takaamaan kuntalaisten oikeusturvan eri asioiden käsittelyssä. Pohjois-Koreassa ei hallinto-oikeuksiin valiteta.


Teemani kuntavaaleissa ovat liikkuvat lähipalvelut, etämahdollisuudet ja päätösten avoimuus.


Lähipalveluja pitää voida toteuttaa myös liikkuvina palveluina. Kyliin ja haja-asutusalueille on järkevämpää kustantaa palveluautoja kuin laittaa kymmenet tuhannet lohjalaiset kulkemaan keskityspalveluihin.
Liikkuvat palvelut tarpeen mukaan – esimerkiksi näytteenotto, lääkäri, nuorten harrastuskuljetukset jne.


Etämahdollisuudet vaativat panostuksia infraan ja asenteeseen. Mahdollisuuksia on, digiklinikoista kuntalaisäänestyksiin.  Kaikkiaan etäosallistumista ja -kuulemisia pitää kaupungin päätöksenteossa hyödyntää enemmän myös koronan jälkeen.
Valokuitua! Sitä tarvitaan monessa pirtissä, ja kaupunki voisi olla tätä tukemassa, vähintään koordinaattorina.


Kunnallisten päätösten avoimuus pitää toteuttaa vielä paremmin. Kaikkien päätösesitysten taustatiedot pitää saada julkisiksi. Tärkeää olisi myös päätösten seuranta, että virheistä opittaisiin. Esimerkiksi koulujen ja muiden lähipalveluiden lakkauttamisesta koituneita säästöjä ei ole jälkikäteen pahemmin julkituotu.
Isoja päätöksiä tehdään edelleen valikoituihin laskelmiin perustuen. Näiden laskelmien perusteet ja taustamuistiot pitää saada julkisiksi – ja nettiin kaikkien arvioitavaksi. Päätöksiä ja niiden perusteita pitää tarkastaa kunnolla – ei yliviikarointia Lohjalle.
Viranhaltijapäätöksiä pitäisi pystyä myös haastamaan avoimesti, silloin kun kyse ei ole lakiin perustuvasta päätöksestä. Nyt tällaista foorumia ei ole.