Olen syntyperäinen lohjansaarelainen ja paluumuuttaja. Opiskelin Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa Otaniemessä puunjalostusosastolla. Valmistuin diplomi-insinööriksi 1980.
Jo opiskeluaikana olin kesätöissä eri paperitehtaissa, yhden kesän Saksassa, ja eri tehtävissä. Olin myös aktiivinen sekä opiskelijayhteisössä että vähän opiskelijapolitiikassakin.
DI-työni tein Metsäliiton Teollisuus Oy:n tutkimusosastolle. Sen jälkeen työskentelin Lohjan Paperissa jalostustehtaan tuotannonsuunnittelijana, Oy Wärtsilä Ab:n Järvenpään konepajassa tutkimuslaitoksen prosessi-insinöörinä ja seuraavaksi muutin Äänekoskelle.
Aika siellä, 3,5 v. oli todellinen yhteistyön tekemisen koulu. Käyttö- ja kehitysinsinöörinä pääsin tekemään töitä sekä asiakkaiden että laitetoimittajien kanssa. Vastuullani oli paperinpäällystys ja jälkikäsittely, joissa oli töissä n. 40 henkilöä. Pidin hyvää huolta ja aika terhakkaasti työntekijöitteni puolta erinäisissä tilanteissa.
Äänekoskelta siirryin Metsä-Serla Oy:n Kirkniemen tehtaalle asiakaspalvelupäälliköksi. Se tarkoitti Kirkniemen tuotteiden teknistä markkinointia, asiakkaiden auttamista ja ohjaamista käyttämään paperia siten, että lopputulos on juuri se asiakkaan toivoma.
Tässä välissä perustimme perheen, syntyi poika, josta nyt on tullut hiljattain isä. Olen siis äiti ja nyt myös onnellinen isoäiti. Kiitos tämän perheen Lohjan asukasluku on noussut kolmella henkilöllä viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Seuraavaksi siirryin M-Real Oy:n paperitoimialan markkinointipäälliköksi. Työ oli jo pitkään ollut kansainvälistä, mutta nyt työkieli oli pääosin englanti ja osin muut kielet.
Suoritin työn ohessa maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon. Silloin opin mm. hyödyntämään EU:n maaseuturahaston apua erilaisten kehittämishankkeiden osarahoituksena. Toiminkin projektipäällikkönä ensin Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry:n 3-vuotisessa kansainvälisessä Interreg-hankkeessa, sitten Uudenmaan Kylät ry:n ja vielä Lohjan Kylät ry:n hankkeiden projektipäällikkönä. Tämä kaikki opetti ymmärtämään yrityselämää, hankemaailmaa ja maaseudun kehittämistä.
Lähdin mukaan kuntapolitiikkaan syksyllä 2012. Yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet, vaikken niitä päätynytkään opiskelemaan. Olen toista kautta kaupunginvaltuustossa. Ensimmäisellä kaudella olin kaupunkisuunnittelulautakunnassa jäsenenä, ja nyt tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja.
Kaavoitus, maankäyttö, rakentaminen, matkailun kehittäminen, kaupungin strategia ja sen toteuttaminen mahdollisimman taloudellisesti ovat kiinnostukseni keskiössä. Sujuva yhteistyö viranhaltijoitten ja päättäjien kesken on äärettömän tärkeätä.
Olen myös ”yliaktiivinen” yhdistystoimija. Lohjan Saaristo -seura, Lohjan Kylät ja Ykkösakseli ovat olleet ja ovat tärkeimmät. Yhdistystoiminnan lisäksi harrastan puutarhanhoitoa, omakotitalon ylläpitoa ja lukemista sekä matkustamista, kun se joskus mahdollistuu.