Emma Juvankoski epäili torstain lehdessä, että Lohjalla ei olisi
verotuloja lisäävää vetovoimaa. Olisin ollut vielä muutama vuosi sitten
samaa mieltä. Ylipäänsä tilanne, jossa kunta haluaa yhtäaikaa kasvaa ja
kuitenkin säästää on erikoinen…tietääkö joku mitä nimenomaan pitkässä
juoksussa oikeasti halutaan? Ylälohjan asukasmäärä tuplaantuu kesäisin
mökkiläisten ansiosta. Sillä on huomattava paikallinen vaikutus ja se on
varmasti myös elinehto joillekin yrityksille. Tämä on sitä olemassa
olevaa vetovoimaa, jota toki tulisi jatkossakin korostaa ja käyttää
mainonnassa. Entä sitten se verotuloja lisäävä puoli? Kun nousin
viitisen vuotta sitten ensimmäistä kertaa elämässäni hevosen selkään, en
osannut aavistaa, että asumme yhdellä Suomen hevostiheimmällä alueella.
Hevoset eivät asu juuri taajamissa, joten todellisuus ei näy isolle
osalle ihmisiä. Lohjalla on yli 350 hevosen pitopaikkaa ja yli 1100
hevosen omistajaa. Meillä on Salpausselän takia loistavat maastot
harrastaa ja vetovoimaa ajatellen kaikki valmiina. Lohja kuntana voisi
auttaa monin tavoin kasvavaa alaa kehittymään edelleen. Hevosia on nyt
Suomessa 75000 ja vuonna 2030 arviolta 90000. Pääkaupunkiseudulta
käydään täällä paljon harrastamassa, osasyynä myös edullisemmat hinnat.
Kuinka helppoa olisi imaista harrastajia ja tallinpitäjiä vakituisiksi
veronmaksajiksi…pelkällä brändäyksellä pääsisi jo pitkälle. Isoin
haaste ja ensimmäinen askel on tiedon levittäminen. Tällä hetkellä
valitettavan harva kuntapäättäjä tuntee alaa siinä määrin, että sen
huomioiminen päätöksenteossa olisi arkipäivää. Sen se kuitenkin lukujen
puolesta ansaitsisi. Jokaisen harrastajan ja hevosalalla työskentelevän
panosta tarvitaan, tieto pitää saada leviämään. Lohja tunnetaan
omenakaupunkina…omena ei varsinaisesti ole vetovoimatekijä, mutta
siitä nauttiva hevonen on.
Markku Lehtola
Yrittäjä, insinööri, kengityksen opiskelija
Keskusta (sit.)