Kaupunginvaltuutettumme Lotta Paakkunainen kirjoitti Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumniin ”Millä kyydillä toiselle asteelle”-pohdintaa:
Tällä lukukaudella uudistus käynnistyi. Oppivelvollisuusiän nostaminen 18 ikävuoteen toi toisen asteen koulutukseen uudistuksia, joiden ansiosta lukion tai ammattikoulun käyminen käy aiempaa vähemmän opiskelijan huoltajien lompakolle.
Oppivelvollisuuden laajentaminen tuo mukanaan myös koulukuljetusten maksuttomuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että 43 euron kuukausittainen omavastuuosuus poistuu koulumatkatuesta. Koulumatkatukeen on oikeutettu, jos kuukausittaiset kulut kulkemisesta ovat vähintään 54 euroa.
Lisäksi korvattavissa olevan koulumatkan vähimmäispituus laskee kymmenestä kilometristä seitsemään.
Harmittavaa on, että tämä ei koske ennen vuotta 2005 syntyneitä, ymmärrettävästi raja tulee vetää johonkin kohtaan. Toki hyvä, että uudistus toteutui, kokonaisuuden toteuttaminen on vain hieman ontuva. On aika sama, onko koulumatka veloitukseton, tai onko sen vähimmäispituus lyhyempi kuin ennen, jos sitä koulukyytiä ei ole. Esimerkiksi Lohjalla reuna-alueilta ei koulun aamutunneille tarvitse haaveilla pääsevänsä julkisilla kulkuneuvoilla, ei Helsinkiin, ei Saloon, ei Vihtiin.
Korvausta voi hakea, jos julkista liikennettä ei ole. Tässä kuitenkin on yksi ongelma, sillä jos julkista liikennettä ei ole, kuinka opiskelija pääsee kohteeseen? Huoltajan kyydissä? Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Muuttamalla opiskelupaikkakunnalle? Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta, ei taloudellista, eivätkä kaikki alaikäisinä vielä ole välttämättä kypsiä muuttamaan kotoa. Ikäpoikkeuslupa henkilöauton kuljettamiseen jo 17-vuotiaana? Kaikilla ei jälleen ole tähänkään mahdollisuuksia.
Uudistusta tehtäessä yhtenä näkökulmana oli tasavertaisuus. Toistaiseksi tasavertaisuus ainakaan reuna-alueella asuvan lukiolaisen huoltajan näkökulmasta ei ole vielä onnistunut.
Kokonaisuuden toteuttaminen on hieman ontuva.
Uudistuksia tulee tehdä, ajat muuttuvat ja meidän tulee muuttua ajassa. Toisinaan tuntuu, että uudistuksia tehdessä ei aina kuitenkaan pysytä ajan mukana.
Kirjoittaja on suuruusioperheen äiti lohjalainen kaupunginvaltuutettu (kesk.).
Voit lukea kolumnin Länsi-Uusimaasta: https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/4247259
sekä Lotan omasta blogista: https://lottapaakkunainen.com/2021/08/06/lansi-uusimaan-kirjoittajavieras-kolumni-6-8-21-milla-kyydilla-toiselle-asteelle/