Kaupunginvaltuutettu Lotta Paakkunainen kirjoitti Kirjoittajavieras-kolumnissaan siitä ettemme saisi unohtaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan emmekä varsinkaan uhreja. On tärkeää pysyä ajantasalla, emme voi unohtaa, emmekä turtua. Sota ei katoa mihinkään, emmekä me sitä saa unohtaa. Ukraina tarvitsee meitä, meidän huomiotamme ja me tarvitsemme Ukrainaa.
Emme saa turtua
Maailma on täynnä pahuutta. Euroopassa on edelleen käynnissä Venäjän aloittama silmittömän julma hyökkäyssota ja asiantuntijoiden pahimpien arvioiden mukaan sota voi kestää vielä vuosia.
Seuraan twitterissä Auschwitz Memorial -tiliä, joka muistuttaa joka päivä Auschwitzin keskitysleirin julmuuksista, murhatuista taaperoista, lapsista, nuorista, kaikenikäisistä.
Varsinkin tänä päivänä on tärkeää muistaa. Varsinkin nyt, kun julmuus on silmitöntä ja aivan meidän silmiemme alla. Emme saa turtua, emme unohtaa, emmekä varsinkaan väsyä uutisiin, avuntarvitsijoihin, emmekä julmaa sotaa pakoon lähteviin ihmisiin. Meidän tulee auttaa ja osoittaa tukeamme.
Olen Viipurista evakkoon lähteneiden lapsenlapsi, Ruotsiin lähetetyn sotalapsen lapsi. Omat isovanhempani eivät juuri sodasta puhuneet, äiti on kertonut paljon sotalapsiajastaan ja kotiinpaluusta, joka ei tuntunut kotiinpaluulta.
Isäni näki vielä aikuisena painajaisia Helsingin pommituksista ja muistan lapsena toisinaan heränneeni hänen huutoonsa. Minun sukupolveni kantaa näitä muistoja ja taakkaa, emmekä olisi halunneet, että meidän lapsemme enää olisi sodan lähellä. Sitä toivoi, että tämä sukupolvi olisi turvassa.
Juttelin tässä eräänä päivänä ystäväni lapsen, jo täysi-ikäisen nuoren miehen kanssa ja hän kertoi työhaastattelusta, jossa oli juuri käynyt. Hän kertoi, että häneltä oli kysytty, ”missä näet itsesi viiden vuoden päässä”.
Vastaus, jonka hän antoi, järkytti minua. ”Sodassa tai töissä”.
Ei meidän nuortemme pitäisi joutua vastaamaan tällä tavalla. Ei meidän nuortemme pitäisi miettiä tätä. Ukrainan nuorten ei pitäisi kokea sitä, mitä joutuvat nyt kokemaan. Heidän ei pitäisi nähdä asioita, joita näkevät. Heidän pitäisi saada olla turvassa.
Vaikka aloitin sanoilla ”maailma on täynnä pahuutta”, osoitetaan me, että se ei ole täysin totta. Osoittakaamme, että maailmassa on paljon enemmän hyvää, osoitetaan, että osaamme olla hyviä toisillemme, olla tukena avuntarvitsijoille. Pienikin teko on tärkeä. Ei unohdeta.
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (kesk), sotalapsen lapsi