Yhdeksän kuukautta sitten moni suomalainen ei tiennyt paljoakaan Ukrainasta. Väkivaltaiset ja armottomat tapahtumat ovat lisänneet yleistä tietoamme maasta varsinaisten sotatapahtumien lisäksi.
Kepeä viihdeohjelma, ylen ”Elämäni biisi”, toi tähän rautaisannoksen lisätietoa. Ohjelman yksi jakso oli omistettu Ukrainalle, ukrainalaisille julkisuuden henkilöille, ukrainalaiselle musiikille. Ja kun kerran tekemään ruvetaan oli ohjelman juontajakin tutun Katja Ståhlin sijaan toinen Katja, Kateryna Osadcha, Ukrainan suosituimpia tv-kasvoja.
Kepeät asiat ensin: vaikka on sota ja vaikka jokainen ukrainalainen on joutunut kokemaan sen omassa elämässään, tv-showssa unohdetaan hetkeksi arki. Pukeudutaan näyttävästi, kampaukset, meikit, asut ovat maailman luokkaa ja hyvin toisenlaisia kuin vastaavassa ohjelmassa suomalaismiehityksellä. Nämä ihmiset nauravat ja leikkivät täysillä. He eläytyvät ohjelman kilpailuun – kuka arvaa oikein muiden osallistujien elämän biisin – lievästi sanoen innoissaan.
Samalla saamme kuulla, miten kukakin osallistujista on ollut mukana sodan pyörityksessä. Laulaja Taras Topolia kertoi olleensa rintamalla ensihoitajan tehtävissä niin kuin muutkin yhtyeensä jäsenet. Hän lauloi mukana kaikki ohjelman kappaleet. Hänen oma valintansa oli Ed Sheeranin kappale, johon Taras itse on tehnyt ukrainankielisiä lisäriimejä. Taras Topolian isänmaallisuus ja taistelutahto tihkui kaikesta, mitä hän sanoi. Ukrainan Euroviisu-juontaja Timur Miroshnychenko kertoi niin ikään olleensa erossa omasta perheestään kuukausia ja kun he palasivat yhteen Kiovaan, perhe päätti adoptoida ainakin yhden sotaorvon. Samalla ohjelmassa kerrottiin, miten liki 200 000 ukrainalaislasta on eri tavoin pakkosiirretty Venäjälle.
Nadia Dorofeeva kertoi, miten auringonkukkapelto on hänen isänsä ja koko perheen elämänvoiman merkki ja tunteiden tulkki. Auringonkukan nähdessään saa itkeä. Me suomalaiset television katsojatkin saimme näyttää tunteemme kotisohvalla. Moni sodan ja sen uhrien aikaan saama tunne purkautui ohjelmaa katsoessa. Saa itkeä, saa nauraa, saa olla vihainen, mutta toivoakin pitää olla.
Sheeranin 2step ukrainalaisin sanoin pysäytti lauantai-illan: ”Kuinka monta rakettia vielä? Me ollaan sankareita. Kun kaikki on ohi rakas, lupaan sinulle tanssitaan so slow. Suutelen sinua uudelleen ja uudelleen. Odota minua, kunnes tämä on ohi.”
Tanssitaan ja suudellaan niin että sitä ei enää voi näyttää perhekanavalla, tunnelmoi Taras Topolia.
Kirjoittaja on Lohjan kaupunginvaltuutettu.