Lotta Paakkunainen: Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumni 23.12.2023: Turvaton joulu

Alue- ja kaupunginvaltuutettumme Lotta Paakkunainen kirjoitti Kirjoittajavieras-kolumnissaan siitä, kuinka joulu ei aina ole turvallinen.

Turvaton joulu

Oman perheeni joulua valmistellessa minua ilahduttaa suunnattomasti tieto siitä, että kaikki, jo kotoa poismuuttaneetkin lapset puolisoineen ovat tulossa. Samalla omaa perhejouluani valmistellessa ajatukseni karkaavat heidän luokseen, joilla ei ehkä ole samankaltaista mitä odottaa. Joulu on lastenjuhla, mutta kaikkialla, kaikille se ei tunnu siltä. Kaikki lapset eivät odota joulua innolla.

Osa lapsista kokee jouluna entistä kovempaa hätää ja ulkopuolisuuden tunnetta. Joskus aikuisen huoli ja ahdistus kasvavat niin isoiksi, ettei lapselle jää tilaa. Toisissa perheissä joululahjoihin tai -herkkuihin ei jää rahaa. Osattomuuden tunne voi kasvaa suureksi pienen kantaa ja aikuistuvilla nuorilla lähestyvä joulunajan yksinäisyys tai irrallisuuden tunne voi ahdistaa.

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan joka kolmas lapsi joutuu kokemaan kaltoinkohtelua, väkivaltaa tai altistumaan perheväkivallalle kotonaan Suomessa. Loma-ajat voivat olla väkivaltaisessa perheessä arkeakin rajumpaa aikaa, kun alkoholia kulutetaan. Vanhempien päihdeongelmasta Suomessa kärsii arviolta 70 000 lasta. Tilanteet voivat kärjistyä väkivallaksi tai sen uhaksi.

Liian moni lapsi ja nuori viettää tämänkin joulun turvattomassa kodissa, jossa joulun odotus on täynnä pelkoa. Turvattomassa kodissa kasvaminen jättää pitkät jäljet kasvavan lapsen elämään

Kun kotiin jääminen on väkivallan, uhkailun tai pelon takia mahdotonta tai vaarallista, apua saa turvakodista. Turvakodissa oleminen on asiakkaalle maksutonta. Noin 150 lasta ja aikuista viettää tämän joulun Ensi- ja turvakotienliiton jäsenyhdistysten 19 turvakodissa. Turvakodit päivystävät vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Apua on viisasta ja rohkeaa hakea. Jos alkaa pelottaa, jo silloin kannattaa hakea apua, eikä odottaa tilanteen kärjistymistä. Tietoa turvakodeista ja muista avun lähteistä löytyy Nettiturvakoti.fi.

Jokainen ansaitsee viettää joulun turvassa.

Kirjoittaja on alue- ja kaupunginvaltuutettu (kesk.) sekä Ensi- ja turvakotien liiton somelähettiläs.

Voit lukea kolumnin myös Länsi-Uusimaasta: https://www.lansi-uusimaa.fi/paakirjoitus-mielipide/6441746