Lotta Paakkunainen: puheenvuoro varttivaltuuston aloitteen käsittelystä valtuustonkokouksessa 16.4.2025

Kaupunginvaltuutettumme Lotta Paakkunainen piti puheenvuoron kaupunginvaltuuston 16.4.2025 kokouksessa varttivaltuuston aloitteen käsittelystä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Haluan kiittää Varttivaltuustoa ja erityisesti 5.–6.-luokkalaisia nuoria tästä tärkeästä aloitteesta. He ovat nostaneet esiin erittäin ajankohtaisen ja huolestuttavan ilmiön eli sen, ettei oppilashuollon palveluja aina tavoiteta silloin, kun niitä tarvittaisiin.

Vaikka opiskeluhuoltopalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueen vastuulle, meillä kunnassa on yhä tärkeä rooli kuntalaistemme hyvinvoinnin edistämisessä ja lasten kohdalla myös erityinen vastuu. Se, että oppilailla on huoli palveluiden saatavuudesta, kertoo siitä, että viestit eivät aina kohtaa arjen todellisuutta. Meidän aikuisten tehtävä on ottaa tämä huoli vakavasti.

On hienoa, että opiskeluhuollon saavutettavuutta seurataan kyselyin ja että Lohjan sivistystoimi tekee yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa ohjausryhmien kautta. Tästä huolimatta on selvää, että nykyiset rakenteet eivät riitä varmistamaan palveluiden tavoitettavuutta kaikissa tilanteissa.

Siksi esitän, että tämä aloite saatetaan virallisesti tiedoksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulevaisuus- ja kehittämislautakunnalle, joka vastaa hyvinvointialueen strategisesta kehittämisestä ja yhteistyön valvonnasta. On tärkeää, että tämä lasten viesti ei jää vain paikalliseen käsittelyyn, vaan että se saavuttaa myös sen tahon, jolla on mahdollisuus vaikuttaa resurssien kohdentamiseen ja toiminnan kehittämiseen koko alueella.

Toivon, että tämä aloite toimii esimerkkinä siitä, kuinka lapset ja nuoret voivat osallistua aidosti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja että me aikuiset vastaamme siihen vastuullisesti ja toiminnallisesti.

Kiitos.