Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksessa 1.4. käsitellään mm. Lukioiden aloituspaikat lukuvuonna 2020-2021 , Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin palvelusisältöjen (tuotteet) ja enimmäisarvojen määräytymisen periaatteet 1.8.2020 alkaen sekä Varhaiskasvatuksen ja koulujen iltapäiväkerhojen asiakasmaksujen periminen Suomen hallituksen asettaman poikkeustilan aikana. Voit lukea koko esityslistan tämän linkin takaa: http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202020821 Jos jokin asia askarruttaa taiContinue Reading

Vuosi vuodelta voimakkaammin luonto ottaa minusta vallan. Kun valo lisääntyy ja päivä pitenee, luonto pakottaa minut seuraamaan itseään, tekemään havaintoja. Tänä vuonna erityisen mielenkiintoisia ovat olleet jäät. Ohut, ihmistä kantamaton jääpeite on tullut Hormajärveen muutamankin kerran. Sitten on tullut lämmin, tuulinen ja sateinen päivä ja jäät helisevät lahteemme ja sittenContinue Reading

Kuinka hyvin tunnet luottamushenkilösi? Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua paremmin heihin, sillä aloittamamme Tunne luottamushenkilösi-sarja jatkuu. Tällä kertaa haastateltavana on kaupunginvaltuutettu Pirjo Sjögren. 1) kuka olen ja toimielin    Kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Asun puolisoni kanssa Lohjansaaressa ainakin 1600-luvulta lähtien isäni suvun hallussa olleesta tilasta lohkotulle tontille rakennetussa omakotitalossa. OlenContinue Reading

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.3. käsitellään mm Lohjan kaupungin osakkuus Turun Tunnin Juna Osakeyhtiössä , L7 Haikari, 7. kaupunginosa Myllylampi, korttelien 419, 423, 427 ja korttelin 432 tontin 2 asemakaavan muutos ja Järnefeltin yhtenäiskoulun rakennusurakan kilpailutus ja hankkeen laajuuden tarkistaminen sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeen etenemisvaihtoehdot/Apotti asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta . VoitContinue Reading

Kuinka hyvin tunnet luottamushenkilösi? Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua paremmin heihin, sillä aloittamamme Tunne luottamushenkilösi-sarja jatkuu. Tällä kertaa haastateltavana on kaupunginhallituksen jäsen Päivi Alanne. 1) kuka olen ja toimielin    Olen Päivi Alanne, asun mieheni kanssa Järvenpään kylässä, jossa meillä on maatila. Meillä on kolme aikuista lasta, jotka asuvat joContinue Reading

Anna äänesi uusien paikallistoiveiden edistäjille – äänestys 16.-31.3.2020 Äänestäminen onnistuu kätevästi sähköisesti, vaikka kotisohvalta. Voit äänestää myös postitse tilaamalla tai noutamalla postiäänestysmateriaalin. SSO:n edustajiston vaaleissa on käytössä suora vaalitapa eli sinun antamasi ääni menee suoraan henkilölle, jota äänestät. Edustajistoon valitaan 50 eniten ääniä saanutta ehdokasta. Vaalin tulos julkistetaan 6.4.2020. Continue Reading

Kaupunginhallituksen kokouksessa 16.3.2020 käsitellään mm Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeen etenemisvaihtoehdot/Apotti asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta, Villa Haikarin vuokrauksen kilpailuttaminen, Järnefeltin yhtenäiskoulun rakennusurakan kilpailutus ja hankkeen laajuuden tarkistaminen sekä Lohjan kaupungin osakkuus Turun Tunnin Juna Osakeyhtiössä. Voit lukea esityslistan kokonaisuudessaan tämän linkin takaa: http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202020808 Jos jokin asia mietityttää tai herättää ajatuksia, otathanContinue Reading

Sote-lautakunnan kokouksessa keskiviikkona 11.3.2020 käsitellään mm Omaishoidon tuen lakisääteisten vapaiden vaihtoehtoinen käyttökokeilu ajalla 1.11.2019 – 30.4.2020 / käyttökokeilun mukaisen toimintatavan vakiinnuttaminen, Länsi-Uudenmaan valtionavustusrahoitushaun valmistelu ja Pandemiaan varautuminen. Voit lukea esityslistan kokonaisuudessaan tämän linkin takaa: http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP… Jos esityslistalla on jokin asia, joka mietityttää tai herättää ajatuksia, otathan yhteyttä! Keskustan edustaja lautakunnassa onContinue Reading

Vetovoimalautakunnan kokouksessa 11.3.2020 käsitellään mm Kaikukorttitoiminnan jatko LLK Oy:n liikuntapalveluiden osalta, L53 Kirkniemen asema ja koulu; Jönsbölen kaupunginosan korttelin 327 ja korttelin 328 osan sekä liikenne- ja puistoalueen asemakaavan muutos, Lausunto Inkoon manneralueiden yleiskaavaehdotuksesta ja Valtuustoaloite asemakaavamuutoksesta Pusulan kirkonkylässä. Voit lukea esityslistan kokonaisuudessaan tämän linkin takaa: http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP… Jos esityslistan jokin asiaContinue Reading

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnassa 4.3.2020 käsittelimme mm Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö Lohjalla, lautakunnan talousarvion toteutuminen , Oikaisuvaatimus koskien palvelupäällikön päätöstä 16.1.2020 § 2, perusopetuksen oppilaaksiottoalueet sekä esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2020-2021 Kokouksen alussa saimme erittäin kattavan ja tunteitakin herättävän esityksen lähisuhdeväkivaltatyöstä Lohjalla. Lohjalla on otettu käyttöön syksyn 2018 ja vuoden 2019 aikana perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön toimintamalli, jonkaContinue Reading

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta käsittelee keskiviikkona 4.3.2020 kokouksessaan mm Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2020-2021, Oikaisuvaatimus koskien palvelupäällikön päätöstä 16.1.2020 § 2 ja Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet. Voit lukea esityslistan kokonaisuudessaan täältä: http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP… Jos jokin asia esityslistalla mietityttää tai herättää ajatuksia, otathan yhteyttä! Keskustan jäsen lautakunnassa on Lotta PaakkunainenContinue Reading

Tapahtuipa eräänä päivänä perheessämme, että kymmenvuotias sanoo isälleen keskustelun yhteydessä ”toivottavasti sä kuolet ennen mua”. Toivottavasti, toteaa isä. Hetken mietittyään isä jatkaa, että niinhän sen pitäisi mennä, mutta aina se ei mene niin. Lasten suusta on totuttu kuulemaan yhtä ja toista. Hauskoja juttuja, vakavia pohdintoja, ihmeellisiä ihmetyksiä, iloja, suruja jaContinue Reading

Kuinka hyvin tunnet luottamushenkilösi? Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua paremmin heihin, sillä avaamme sarjan ”tunne luottamushenkilösi” ja ensimmäisenä on vuorossa valtuustoryhmän puheenjohtaja, Lassi Huhtala. kysymykset ovat: 1) kuka olen ja luottamustoimielin 2) miksi politiikka 3) mikä minulle on tärkeää 4) harrastukseni 5) kahvi vai tee 6) maito vai kauramaito 1)Continue Reading

Kaupunginvaltuuston kokouksessa käsitellään mm Erikoissairaanhoidon määrärahaylitys vuodelta 2019 , Valtuustoaloite aikalisästä kouluinvestoinneista ja Valtuustoaloite lohjalaisten terveyspalveluiden saavutettavuuden parantaminen . Valtuustokokouksen lista on tällä kertaa lyhyt. Esityslistan voit lukea kokonaisuudessaan täältä: http://dynasty.lohja.fi/Dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202020794 Jos jokin asia askarruttaa tai herättää kysymyksiä, otathan yhteyttä! Keskustan valtuutetut lauteilla keskiviikkona: Lassi Huhtala Päivi Alanne Pirjo SjögrenContinue Reading

John F. Kennedyn sanat: ”Älkää kysykö, mitä yhteiskunta voi tehdä minulle vaan, mitä minä voin tehdä yhteiskunnalle”, ovat totta ja toimivat tänäänkin. Ihmisen tasolla yhteiskunnan muoto arjessa on kunta, kotikunta. Huomaamme sen olemassaolon silloin, kun joku meille tuttu asia on vaarassa. Lähikoulua uhkaa lakkauttaminen, lasta ei saa päiväkotiin, mummolle eiContinue Reading