Maritta Wasström: Vaalikynä Länsi-Uusimaa 13.1.2022: Sote merkitsee palvelukriteerien yhtenäistämistä

Historialliset aluevaalit ovat käynnistyneet. Terveyden- ja hoivan osaajat, Sote alan ammattilaiset, me olemme muutoksen keskiössä asiakkaidemme kanssa. Haluan olla mukana rakentamassa uutta, vuosia valmisteltua uudistusta.

Olen työskennellyt ja kouluttautunut sote-alan ammattilaisena 24 vuotta Länsi-Uudellamaalla ja toiminut monissa eri tehtävissä  sairaanhoitajana, terveydenhoitajana, diabetes-hoitajana, hoitajan vastaanotolla Virkkalassa, kiirevastaanotolla ja yhteispäivystyksessä Lohjan sairaalassa.

Urani alkoi vanhainkodissa Siuntiossa valmistuttuani sairaanhoitajaksi. Kirkkonummen, Siuntion, Inkoon ja Lohjan palveluksessa ja näiden kuntien sekä kuntien välisten kuntayhtymienkin aikana olen alueellamme työskennellyt. Nykyisin toimin Inkoossa päällikön tehtävissä lähihoitajien, sairaanhoitajien ja hoiva-alan työntekijöiden kanssa yhdessä työskennellen hyvinvoivanhoivan puolesta.

Sote merkitsee hyvinvointialueilla palvelukriteerien yhtenäistämistä. Suomen kolmanneksi suurimman hyvinvointialueemme, Länsi-Uudenmaan, tavoite on olla kilpailematta Suomen paras. Sitä kohti matka on jo alkanut. Lukuisat työryhmät Länsi-Uudenmaan sote-alueella ovat parhaillaan työn touhussa. Yhtenä esimerkkinä laadukkaiden palveluiden kehittämisessä ovat juuri valmistuneet ”Arvokas elämän loppuvaihe” -käsikirjat, jotka osaavista, innostavista ja toisiaan kannustavista ammatti-ihmisistä koostuva työryhmä on yhteistyössä laatinut suomeksi ja ruotsiksi. Olen saanut olla aktiivisesti mukana tässä upeassa työryhmässä koko hyvinvointialueen iäkkäiden arvokkaan elämänloppuvaiheen turvaamiseksi. 

Luotan äänestäjiin, jotta vaaleilla valitaan päättäjät kantamaan vastuuta koko hyvinvointialueen palveluista ja niiden uudistamisesta kotikuntarajojen yli. Olen tähän tehtävään motivoinut.

Maritta Wasström

Sh/Th, Sote alan palvelujen johtaminen YAMK 

Siuntiolainen Keskustan aluevaali ehdokas 

Äiti, maanviljelijän vaimo ja Martta Virkkalasta

Laila Kakko: Vaalikynä Länsi-Uusimaa 11.1.2022: Vapaaehtoistyöllä säästetään miljoonia veroeuroja

Luinpa torstain (LU 6.1.2022) lehdestä mielenkiintoisen jutun LoPan yhteiskunnalle tuottamasta hyödystä. Laskelmat perustuvat Palloliiton SROI-mallinnukseen. Lehdessä kerrotaan mm. ”Urheiluseuran tuottamat terveydelliset hyödyt ovat mallinnuksen mukaan jopa 1,82 miljoonaa euroa. Toiminnalla seura ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, tyypin 2-diabetesta ja esimerkiksi mielenterveydellisiä sairauksia.” Todella merkittävää panostusta yhdeltä urheiluseuralta hyvinvointimme eteen.

Samaisessa lehdessä myös vaalikynäkirjoittaja Liisa Jääskeläinen pohtii järjestöjen ja yhdistysten mahdollisuuksia tuottaa hyvinvointia tukevia palveluja lähipalveluina. LoPan esimerkki osoittaa, että näitä palveluja löytyy jo nyt läheltä ja niillä on huomattavaa merkitystä.

Hyvinvointialueiden syntyessä vuoden 2023 alussa, jää silti kuntien vastuulle hyvinvointia tukevat ja sairauksia ennaltaehkäisevät toiminnot. Kuntien kulttuuri- ja liikuntapalvelut tukevat hyvinvointia, mutta merkittävän lisän kunnissa tuovat kunnan alueella toimivat kymmenet järjestöt. Lohjallakin toimii liikuntaseurojen lisäksi laaja skaala terveys- ja sosiaalijärjestöjä. Terveysjärjestöt omalla toiminnallaan pitävät huolta sairastuneiden omahoidosta järjestämällä tukea ja neuvontaa. Heillä on merkittävä rooli sairauksien ennaltaehkäisyssä, sairauksista tiedottamisessa, kuntoutumisen tarjoamisessa ja vapaa-ajan toiminnan järjestämisessä. Mieli ry tekee loistavaa työtä tarjoamalla kriisiapua kellon ympäri ja lisäksi paljon muuta merkittävää työtä mm. nettipalveluja nuorille, kouluttamalla vapaaehtoisia, järjestämällä ryhmätoimintaa ja tarjoamalla mielenterveyden ylläpitämiseen vahvistavia harjoituksia netissä ja paljon muuta aineistoa mielenterveyden tueksi. Lapsia ja perheitä tukemassa on Lohjallakin Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Sos-lapsikylätoiminta, SPR ja monet muut. Vammaispalveluissa on omat järjestönsä asiakkaiden tukena.

Vapaaehtoistoiminta kattaa palveluja laidasta laitaan ja palveluiden piirissä on satoja tuhansia ihmisiä täällä Länsi-Uudellamaallakin (asukasluku 470 000). Tällaisen työn merkitys on varmasti kymmenien miljoonien luokkaa, jos yhden lohjalaisen urheiluseuran merkitys terveydelle on laskettu lähes kahden miljoonan tuloksi yhteiskunnalle. Voisiko jopa sanoa, tätä ei ehkä kukaan ole laskenut, että hyvinvointijärjestöt tekevät miljoonien veroeurojen säästöt vuosittain laskevina sairaus- ja hoitokuluina. Kuntien verotulojen vähentyessä arvostusta ja arvonantoa toimintatukien muodossa toivon edelleen uudessakin järjestelmässä.

Laila Kakko,

Lohjan Sydän ry puheenjohtaja,

Lohjan Liikuntakeskuksen hallituksen jäsen,

Lohjan vammaisneuvoston varapuheenjohtaja,

Aluevaaliehdokas Keskusta

Reeta Kinnunen: Länsi-Uusimaa Vaalikynä 11.1.2022: Henkilöstö vahvasti mukaan hyvinvointialueen kehittämiseen

Uuden hyvinvointialueen tärkein tehtävä on tuottaa parhaimmat mahdolliset terveys – ja sosiaalipalvelut tämän alueen asukkaille. Ne tulee olla helposti, nopeasti ja joustavasti saatavilla. Mitä nopeammin saadaan palvelut tuotettua, sitä todenäköisemmin laajempien palveluiden tarve vähenee.

Tähän tavoitteeseen päästään, kun meillä on osaava, motivoitunut ja vastuuta kantava henkilöstö. Meidän tulee kouluttaa henkilöstöä niin, että heillä on paras mahdollinen osaaminen, mitä muutosten tekemiseen tarvitaan hyvinvointialueella. Tarvitaan myös rohkeaa johtamista, jossa annetaan tilaa henkilöstön käytännön osaamista hyödyntäen kehittää hoitoketjuja ja prosesseja. Näin saadaan tuotettua laadukkaat palvelut jokaiselle.

Henkilöstön pitää voida hyvin, että he pääsevät tavoitteeseen. Pitää olla mielekkeitä työtehtäviä, osaamisen arvostusta ja palkitsemista. Palkkausta tulee kehittää työn vaativuuden ja vastuiden mukaan. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen täytyy tehdä helpoksi. Tulee luoda sellaisia joustoja, että työssä jaksetaan. Tämä tuo hyvinvointia niin työpaikoille kuin perheille.

Päättäjän tehtävä on näyttää suuntaviivoja, luoda kehysraameja sekä osoittaa laatuvaatimuksia, jotta palvelut saadaan tuotettua tehokkaasti kuntalaisten parhaaksi.

Olen ehdolla aluevaaleissa, sillä haluan tuoda valtuuston sitä käytännön osaamista, mitä olen työni kautta saanut oppia.

Tehdään yhdessä Länsi-Uusimaasta paras hyvinvointialue.

Reeta Kinnunen
Sairaanhoitaja
Aluevaaliehdokas Lohjalta

Lotta Paakkunainen: Länsi-Uusimaa 11.1.2022 Vaalikynä: Miksi aluevaalit ja miksi ihmeessä äänestää?

Tulevat aluevaalit ovat ensimmäiset laatuaan ja onkin tärkeää, että ensimmäisessä valtuustossa on yhteistyökykyisiä luottamushenkilöitä, jotka puoluerajojen yli pystyvät rakentamaan meille parasta mahdollista hyvinvointialuetta.

Vuoden kuluttua hyvinvointialueet vastaavat nykyisten terveyskeskusten toiminnasta, erikoissairaanhoidosta, julkisesta hammashoidosta, lasten neuvoloista, perheneuvoloista, mielenterveys- ja päihdepalveluista, lastensuojelusta, oppilashuollosta sekä monesta muusta palvelusta. Samalla palo- ja pelastustoiminta siirtyy hyvinvointialueiden hoitoon. Hyvinvointialueiden perimmäinen tarkoitus on turvata kaikille yhdenvertaiset palvelut joka puolella Suomea. Kyseessä on siis todella tärkeät vaalit, joiden tulos vaikuttaa meidän jokaisen arkeen. Niin kaupunkikeskustassa kuin taajamassa ja kylässä.

Miten löytää itselle se oikea ehdokas? Miten löytää omalle äänelle paras kantaja? Ehdolla on asiaosaajia, erilaisia ammattilaisia, kokeneita ja kokemattomampia poliitikkoja. Ehdolla on myös kokemusasiantuntijoita, palvelujen käyttäjiä, joita onkin tärkeää huomioida. Kuinka voi esimerkiksi omaishoitajien tai neuropsykiatristen haasteiden omaavien, mielenterveys- tai päihdeongelmaisten perheiden tuntoja ja kokemuksia palveluista parhaiten tuoda esiin kuin asian kokenut? Tai ehkä äänestäjälle on tärkeää peruspalvelujen toimivuus ja sijainti. Tuolloinkaan ei ole lainkaan yhdentekevää äänestää. Äänen antaminen näissä vaaleissa on haastavaa ja saattaa tuntea houkutusta jättää tämä tärkeä oikeus käyttämättä, koska tuntuu, että ei kuitenkaan…

Kaikki eivät voi olla kaikkien asioiden eikä alueiden asiantuntijoita, siksi tuleekin kuulla niin työkseen tekeviä kuin palvelujen käyttäjiä. Päätettäessä yhteisistä asioista tulee kuulla laajasti ja punnita esille tuotuja näkökulmia, pohtia saavutettavuutta, kokonaisuutta.

Kannattaa kokeilla vaalikoneita, olla yhteydessä ehdokkaisiin ja seurata vaalipaneeleja.

Aluevaaleissa on kyse meidän kaikkien tärkeistä palveluista, arjen sujumisesta ja siitä, miten ja missä palvelut järjestetään. Länsi-Uudellamaalla on erinomaisia ehdokkaita joka puolueessa ja jokaiselle äänestäjälle löytyy varmasti ehdokas, jonka arvot kohtaavat äänestäjän arvot.

Muistathan äänestää, vain siten me saamme hyvän hyvinvointialueen ja hyvän, alueellisestikin kattavan aluevaltuuston.

Lotta Paakkunainen, Aluevaaliehdokas (kesk.)

Liisa Jääskeläinen: Vaalikynä Länsi-Uusimaa 6.1.2021: Muuttuuko elämämme ja miten?

Suomessa tulee tapahtumaan isoja muutoksia v.2023. Nämä muutokset tulevat koskettamaan jokaista meistä – jollakin tapaa. Tällä hetkellä tiedossamme on, että muutokset tulevat koskemaan sosiaali -ja terveyspalveluja kuten mm. perus- ja erikoisterveyshoitoa, hammashoitoa, neuvolatoimintaa, mielenterveyspalveluja, ikääntyneiden palveluja, lasten ja nuorten koulussa saatavia oppilashuoltopalveluja ja kouluterveydenhoitoa, sosiaalipalveluja, kodinhoitopalveluja ja pelastustoimea. Käytätkö sinä jotakin tai joitakin näistä palveluista itse vai läheisesi? Tästä on kyse.

Uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Me kuulumme läntisen Uudenmaan hyvinvointialueeseen, jossa on asukasmäärältään yksi selvä keskus -Espoo. Samalla tapahtuu valtava tulonsiirto kunnilta suurelle, yhteiselle hyvinvointialueelle. Mitä tulemme saamaan? Tähän ei vielä kukaan selkeästi pysty vastaamaan. Ensin pitää valita henkilöt, jotka tulevat näistä asioista päättämään. Se päivä on 23.1.2022. Julkisuudessa on ollut jo nyt paljon esillä yksi keskeinen päätettävä asia: Tullaanko edellä esitettyjä palveluja järjestämään laajan pinta-alan omaavalla läntisellä Uudenmaan alueella keskitetysti, etä -ja digipalveluina vai lähipalveluina. Riittävätkö uuden hyvinvointialueen rahat palvelujen järjestämiseen ja miten?

Aluevaaliehdokkaat on julistettu ja heillä on jokaisella näkemyksenä, miten näissä asioissa pitäisi toimia. On ehdokkaita, joiden mielestä sosiaali -ja terveyspalveluja on keskitettävä selkeästi. Onko keskittämiskohta Espoo vai jokin muu paikka, sitä ei tosin vielä voi tietää. Sitten on taas ehdokkaita, joiden mielestä keskittämistä pitää tarkoin harkita ja ensisijaisena palveluiden järjestämismuotona on lähipalvelut.

Minä kannatan näkemystä, jonka mukaan sosiaali- ja terveyspalvelut pitää järjestää lähipalveluina, mutta etä- ja digipalvelut ja kiertävät palveluautot tulevat olemaan myös erinomaisia, kehitettäviä palvelumuotoja. Joillekin sopii paikkaan ja aikaan sitomattomat digipalvelut erittäinkin hyvin, toisille taas ei. Elinolosuhteemme vaihtelevat suuresti asuinpaikasta ja iästä riippumatta. Tärkeintä on kuitenkin, että jokainen saa tarvitsemiaan hyvinvointipalveluja tavalla, joka on hänelle paras mahdollinen ja tuo hänelle parhaan tuloksen. Uudella hyvinvointialueellamme on paljon mahdollisuuksia kehittää näitä tapoja -lähipalveluinakin. Yhtenä uutena apuna tässä voisi olla järjestöt ja yhdistykset; näitähän meillä löytyy Lohjan joka kulmalta. Voimme hyvinkin olla itse hyvinvointiamme lisäävien mahdollisuuksien toteuttajia – eikä ole edes kyse rahasta.

Liisa Jääskeläinen

aluevaaliehdokas

Keskusta

Päivi Alanne ja Tommi Halkosaari: Länsi-Uusimaa 9.12.2021: Mielipide: Aluevaalit ovat linjavaali lähipalvelun ja keskittämisen välillä

Tammikuun aluevaaleissa ratkaistaan linja lähipalvelujen edistämisen ja palvelujen keskittämiseen pyrkimisen välillä. Ei ole lainkaan samantekevää, mitkä puolueet aluevaltuustossa päättävät uuden hyvinvointialueemme palvelupisteiden sijainnista tai saatavilla olevien palveluiden laajuudesta. Puolueiden välillä on suuria eroja.

Keskusta on linjannut, että jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi sosiaali- ja terveydenhuollon asema, paino sanalla vähintään. Tämän lisäksi palveluja on oltava saatavilla laajasti kaikissa isoimmissa taajamissa ja kaupunginosissa. Ainakin Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat julkisesti kertoneet vastustavansa Keskustan tavoitetta. Tämä on hyvä esimerkki tahallisesta väärinymmärtämisestä, joka kertoo ehkäpä enemmän näiden puolueiden tavoitteista keskittää tulevia palveluita, kuin Keskustan tavoitteesta puolustaa lähipalveluita jatkossakin.

Kiinnostaisikin tietää, minkä Länsi-Uudenmaan kunnan tai vaikkapa Lohjan taajaman asukkaat jättäisitte ilman sosiaali- ja terveydenhuollon asemaa? Ihmisillä on oikeus tietää puolueiden ja ehdokkaiden näkemykset sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta hyvissä ajoin ennen äänestyspäätösten tekemistä.

Keskusta ei halua keskittää palveluita Espooseen, piste. Keskusta tulee puolustamaan kaikkien alueemme liki 500 000 asukkaan oikeutta saada apua ja palveluja silloin, kun niitä tarvitaan. Palvelujen saaminen ei saa olla kiinni kotikunnasta tai asuinalueesta. Se on todellista tasa-arvoa.

Tommi Halkosaari, Espoon Keskustan puheenjohtaja

Päivi Alanne, Lohjan Keskustan puheenjohtaja

Uudenmaan piiri julkaisi uusia aluevaaliehdokkaita

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen lohjalaisia aluevaaliehdokkaita julkaistiin Uudenmaan piirin kokouksen jälkeen.

Lohjalla ehdolla ovat:

Ferin Kirsi, yrittäjä, hortonomi (AMK)
Jääskeläinen Liisa, rehtori, luokanopettaja (eläk.)
Kakko Laila, erityisluokanopettaja, eläkeläinen
Kinnunen Reeta, sairaanhoitaja
Paakkunainen Lotta, kyläasiamies, myyntikoordinaattori
Suuripää Marko, yrittäjä

Mukaan mahtuu vielä ehdolle!

Mistä on kyse? Miksi lähteä ehdolle? Vastaamassa Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs.

Uudenmaan piirin syyskokouksessa tehtiin valintoja

Uudenmaan piirin syyskokouksessa valittiin piirille uusi puheenjohtaja ja hallitus.

Hallitukseen Lohjalta valittiin Kirsi Ferin, varajäseniksi Lotta Paakkunainen, Sami Virpiö sekä Markus Kinnunen.

Kokouksessa nimettiin myös aluevaaliehdokkaita. Lohjalta nimettiin Kirsi Ferin, Liisa Jääskeläinen ja Laila Kakko.

“Me lähdemme aluevaaleihin varmistamaan, että jokaisessa Uudenmaan kunnassa on sotepiste. Jokaisella uusmaalaisella on oikeus saada hyvää palvelua mahdollisimman lähellä omaa arkea ja kotia”, Uudenmaan Keskustan puheenjohtaja Sonja Hällfors sanoo.

Lue Länsi-Uudenmaan aluevalliohjelma: https://keskusta.fi/uusimaa/lansi-uudenmaan-hyvinvointialueen-vaaliohjelma/

Kiinnostaisiko sinua ehdokkuus? Ota yhteyttä!

keskustanlohjankj(at)gmail.com

Vaalipäälliköt

Jari Ylitolonen ja Sami Virpiö

Lue lisää: https://keskusta.fi/vaalit/miten-ehdolle-aluevaaleihin/