VALTUUSTOALOITE SISÄILMAOIREIDEN SEURANTAJÄRJESTELMÄSTÄ TERVEYDENHOITAJIEN TYÖKALUKSI
Koska hengitystieoireet ovat tavanomaisia väestössä, eikä oireilu itsessään ole suora osoitus kosteusvauriosta ja lukuisat muut sisäilman haittatekijät, kuten liian lämmin ja kuiva sisäilma, ilmanvaihdon ongelmat, allergeenit, tupakansavu ja mineraalikuidut sekä yksilöllinen herkkyys voivat vaikuttaa oireiluun. Esimerkiksi astmaa sairastavat henkilöt voivat saada herkemmin oireita kosteusvauriorakennuksissa kuin terveet henkilöt. Mikäli oireilun epäilläänContinue Reading
Aloite: Teiden vaarallisuusluokitukset tulisi arvoida uudelleen ja palata vuoden 2016 tason vaarallisuusluokituksiin teiden osilta, joiden vaarallisuusluokituksia on laskettu kunnes uudelleenarviointi on tehty.
Päättäjien tulee tutustua huolellisesti tiellä valitseviin oloihin ja liikenteeseen sekä infrastruktuurin rakentamisen tuomaan erityiseen riskiin paikan päällä. Pelkkä matemaattinen tietokoneohjelma ei kerro kaikkea esimerkiksi rakennusten aiheuttamista katve- ja reagointiaikaa pienentävistä alueista. Koululiitujärjestelmä on vain apuväline ja yksi menetelmä, millä arvioidaan koulukyydin tarpeellisuutta ja yksinomaan sen perusteella ei voi tehdä päätöksiäContinue Reading
Keskustan Lohjan kunnallisjärjestön vaaliohjelma
Koko Lohjan puolesta Tulevaisuuden Lohja on asukaslähtöinen, osallistava ja yrittävien ihmisten yhteisö. Sen talous on terveellä pohjalla. Lohjan laadukkaiden lähipalvelujen taajamissa ja elinvoimaisella maaseudulla on hyvä elää. Kaupunki ja maaseutu yhdessä Keskusta luo mahdollisuuksia Lohjan kaupungin ja maaseudun asukkaille. Sen luja tavoite on säilyttää monipuolinen seutu elinvoimaisena, asukkaille merkityksellisenä jaContinue Reading