Tieliikennelaki muuttui hevosen osalta kesäkuun alussa. Uusia pykäliä on tulkittu paljon väärin tai tulkinta on jätetty kokonaan välistä ja on uskottu toisten some-kirjoituksiin.
Laki ei juurikaan muuttunut. Laki edelleen velvoittaa ja antaa mahdollisuuden toisten huomioimiseen, kunnioittamiseen ja ylipäänsä varovaisuuteen liikenteessä. Kaikille osapuolille, kulkuvälineestä ja tavasta riippumatta.
Miksi hevosharrastajat joutuvat sitten toistuvasti varomaan liian kovaa ajavia, liian läheltä ohittavia autoja, kuuntelemaan naapurien ja maanomistajien valituksia?
Eikö autokoulussa kerrota pakoeläimen mahdollisesta reaktiosta äänimerkin käyttöön? Eikö naapuri tiedä, että se kylätien lantakokkare katoaa ensimmäiseen sateeseen? Eikö maanomistaja ole kuullut jokamiehenoikeudesta?
Varmasti joissain tapauksissa näinkin, mutta suurin ongelma on kulttuurissa. Historiasta löytyy useita selkeitä syitä siihen, miksi Suomessa hevonen on merkillinen väliinputoaja, kun sen kanssa liikutaan talliympäristön ulkopuolella.
EU:n keskiarvoon nähden meiltä puuttuu nyt ratsastuksessa puolet miesharrastajista. Tämä on valitettavasti vaikuttanut siihen, miten hevosiin liittyviä päätöksiä on eri instansseissa tehty.
Nämä päätökset, joissa jäähalli tai vastaava nähdään tarpeellisena, mutta maneesia ei, vaikuttavat 160 000 ratsastajan elämään. Hevostalous työllistää saman verran kuin Lapin matkailu. Ovatko hevoset kuntien elinvoimatekijöitä?
Esimerkki espanjalaisesta pienestä kylästä: Ratsukko kylän keskustan liikenneympyrässä. Autot huomioivat ratsukon ja pitävät siihen sopivaa etäisyyttä.
Elinvoimatekijän ei siis tarvitse olla keinotekoinen tai rakennettu, se voi olla kulttuuriin kuuluva asia, joka työllistää, antaa harrastuksen tai vaikka hyvän mielen.
Kulttuurin muutos on nykyisessä kvartaalimaailmassa hidas prosessi. Ole mukana kulttuurin muutoksessa. Kyllä me kaikki sinne teille mahdutaan.