Ympäri Lohjaa on herännyt suuri huoli lohjalaisten lasten ja nuorten liikkumisen ja hyvinvoinnin turvaamisesta Lohjan liikuntakeskuksen nostettua liikuntatilojen ja -kenttien vuokria viisinkertaisiksi. Lohjalaiset liikuntaseurat tekevät ansiokasta työtä Lohjan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edestä.
Liikuntakeskuksen vuokrankorotukset vaarantavat harrastusmahdollisuuksien jatkamisen, sillä seuroille korotukset aiheuttavat kestämättömän taloudellisen tilanteen. Toteutuuko Lohjalla enää lapsiystävällisyys ja liikuntakeskuksen strategian mukainen elintärkeän liikkumisen harrastaminen? Lohja Suomen liikkuvin kunta -liikuntaohjelma kuulostaa jo vitsiltä. Lienee lapsivaikutuksen arviointi tässä päätöksessä jäänyt tekemättä, tai sen tulos on sivuutettu.
Lienee lapsivaikutuksen arviointi tässä päätöksessä jäänyt tekemättä.
Ihmetystä herättää myös kaupungin luottamustoimessa syntynyt päätös kieltää lohjalaisilta voittoa tuottamattomilta yhdistyksiltä mahdollisuudet kokoustaa korvauksetta koulujen luokkatiloissa. Lohja tulee tarvitsemaan kansalaistoimintaa kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia ylläpitävään ja edistävään toimintaan nyt enemmän kuin koskaan.
Kunnille siirretty HyTe velvoittaa kuntaa edistämään, ei vaikeuttamaan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Siinä kolmassektori on korvaamaton kumppani. 30 euron maksu on useille lohjalaisille kansalaistoiminnan yhdistyksille mahdoton maksaa.
Vaadimme liikuntatilojen vuokrien palauttamista vanhalle tasolleen ja yleishyödyllisten yhdistysten vuokrien poistamista kaupungin tilojen käytöstä. Lasten liikkumisen mahdollisuudet on turvattava tasapuolisesti joka puolella Lohjaa, myös kyläkeskuksissa.
Lasten, nuorten ja meidän kaikkien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on entistä tärkeämpää kiristyvässä taloustilanteessa. Ennaltaehkäisevä toiminta on taloudellisesti järkevintä ja inhimillisesti oikein.
Kirjoittaja kirjoittaa Lohjan Keskustan kunnallisjärjestön puolesta, hän on kunnallisjärjestön pj.