Nelikymppisenä tuntuu toisinaan kuin eläisin osana tieteiselokuvaa. Maailma muuttuu liian nopeasti eikä siihen ehdi mieli sopeutua. Odotan aikaa, jolloin meihin laitetaan siru mikä ohjaa tietoliikennettä ympärillämme. On mahdollista, että tulevaisuudessa liikennevalot vaihtuvat kun saavumme lähelle suojatietä tai auto jarruttaa itsestään ennen kuin kuski ehtii reagoimaan.
Kun olin pieni tuntui, että aika kulki hitaammin. Ulkona ollessamme ajankulku seisahtui. Vanhempamme eivät tienneet missä olimme siksi meillä oli kotiintuloajat. Nyt lapsiamme voi seurata reaaliajassa, mikä on toisaalta hienoa, näin vanhemman näkökulmasta. Moni tekninen asia on kehittynyt mutta aika tuntuu kuluvan hälyttävän nopeasti nykyään.
Esimerkiksi työn tekeminen. Se on tehokkaampaa kuin ennen ja tietokin siirtyy silmänräpäyksessä. Olen kokeillut kuinka ajankäytön voi tehostaa äärimmilleen. Erikoisinta oli, että vuorokauden tunnit eivät silti riittäneet työn suorittamiseen vaatimallani tasolla. Ihmeellistä, sillä käytössä oli huipputiimin lisäksi kaikki työn suorittamista helpottavat ja tehostavat välineet. Oli prosessit, tietokone, puhelin, netti, lentokoneet ja skype-palaverit. Kuitenkaan aikaa ei jäänyt lapsille eikä harrastuksille, mieli oli töissä 24/7. Itse koin kymmenen vuoden uraputken jälkeen, että oli aika hidastaa ja Brysselissä juokseminen sai loppua.
Välivuotena opiskelin ja suunnittelin tulevaa. Intohimoni on aina ollut muuttaa ympäristömme puhtaammaksi, taloudellisesti kestävin keinoin, jotta lapsillamme on puhdas ympäristö varttua. Tuota ideologiaa toteuttaakseni perustin yrityksen. Nyt teen työtä sen eteen, ettei luonnon eikä ihmisten kemikaalikuormaa enää lisätä.
Aika näyttää ehdinkö hengähtämään mutta ainakin koen, että teen merkityksellistä työtä puhtaamman tulevaisuuden puolesta, omaan verkkaiseen tahtiini.
Anu-Maria Sandelin
Kirjoittaja on Keskustan Karjalohja-Sammatti paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.
