Kaupunginvaltuutettumme Hilkka Hyrkkö kirjoitti Länsi-Uusimaan Kirjoittajavieras-kolumnivuorollaan yhteenvedon vuodesta 2023.
Julma vuosi 2023
Itselleni on raskainta se kovuus, mikä monissa suomalaisissa saatiin heräämään, lohjalainen kaupunginvaltuutettu Hilkka Hyrkkö kirjoittaa.
Vuotta 2023 miettiessä sormet pysähtyvät näppäimille. Vuosi oli raskas ja erikoinen. Venäjän julma ja oikeudeton hyökkäyssota Ukrainaan oli meneillään koko vuoden ja jatkuu edelleen. Loppua ei näy eikä mitään vakavasti otettavia rauhanneuvotteluja ole käyty.
Ukrainan ja koko Euroopan, myös Yhdysvaltojen, kohtalon kysymys on, jatkuuko tuki Ukrainalle. Ukrainan puolustussota on omien sotilaiden kovan puolustustahdon, mutta yhtä lailla ulkoisen avun varassa. EU ei ole enää yksimielinen, ei Yhdysvallat liioin Ukrainan tukemisessa.
Sodan hinta tuntuu kaikissa kansantalouksissa ja se on jatkuessaan muuttanut muiden Euroopan valtioiden suhtautumista omaan turvallisuuteen. Kaikki myöntävät, että Ukraina sotii kaikkien puolesta, mutta yhtä lailla valtiot miettivät omaa puolustuskykyään, omia turvallisuusratkaisujaan.
Kaikki ne maat, joissa on asetuotantoa, käyttävät tehtaitaan täydellä teholla. Silti ammukset ja raskas kalusto ei tahdo riittää. Kaikki haluavat pitää myös omat varastonsa tietyllä tasolla.
Sodan myötä myös suomalaiseen ajatteluun ja keskusteluun on hiipinyt ”turvallistaminen”. Yhteiskunnan toimintaa on alettu tarkastella sitä kautta, miten se palvelee maamme turvallisuutta.
Vaikeimmin tätä uutta käsitettä koeteltiin, kun Venäjä selkeän tahallisesti ja vahingoittamistarkoituksessa alkoi mobilisoida ihmisiä ylittämään Venäjän ja Suomen välisen rajan.
Muutama sata huonosti varustautunutta ihmistä Somaliasta, Syyriasta, Jemenistä ja Afganistanista, jotka kuljetettiin Suomen rajan tuntumaan, horjutti suomalaisen oikeusvaltion periaatteita pyrkiessään Suomeen tai sellaiseksi keskustelu ja poliittinen päivän puhe tapahtumat leimasi.
Asiallista puhetta häiritsi se, että toisen suuren hallituspuolueen ministerit ja kansanedustajat ryhtyivät arvostelemaan maan korkeinta oikeusvalvontaa ja vaatimaan apulaisoikeuskanslerin eroa.
Onneksi oikeusvaltion puolustajatkin ryhdistäytyivät. Kyllä, meillä on oikeus ja velvollisuus huolehtia oman maan turvallisuudesta, mutta samaan aikaan meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että ihmisoikeudet toteutuvat.
Itselleni on raskainta se kovuus, mikä monissa suomalaisissa saatiin heräämään. Sen sijaan, että olisi puhuttu rakentavasti siitä, mihin ja miten sijoitamme rajan ylitystä yrittäneet ja siinä onnistuneet, kysyttiin uudestaan ja uudestaan, missä vaiheessa rajavartiolaitoksen edustajat saavat ampua kovilla maahan pyrkiviä.
Ihmiset rajalla olivat ja ovat uhreja ja erilaisen hyväksikäytön välikappaleita. Ensin jokin siirtolaisten salakuljetusrinki on saanut heidät uskomaan, että Venäjän kautta voi päästä Suomeen ja EU:hun. Sitten nämä salakuljettajat ovat tehneet diilin Venäjän viranomaisten kanssa siitä, miten ihmiset kuskataan rajan tuntumaan.
Tämä iljettävä ketju ei tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että kotimaastaan liikkeelle lähteneillä ihmisillä on motiivi etsiä turvallisempaa elämää, hengen ja aineen puolesta.
On helppoa ulkoistaa itsensä maailman kriiseistä ajattelemalla, että yksi ihminen ei voi tehdä mitään. Valtiojohtajat ja suurvallat päättävät maailman rauhasta. Jokainen meistä itse kuitenkin päättää, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin, lähimmäisiin. Jokainen ihminen on lähimmäinen ja kaikilla on sama ihmisarvo myös tänä vuonna.
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu.